Olutta ja joogaa yhdessä – maailmalla harrastetaan nyt olutjoogaa

Tämä suosiota kasvattava kuntoilumuoto voi olla oluen ystävien mieleen.
Joogalla on suuri suosio ympäri maailman, kuten on myös oluen juomisella, ja nyt joku on keksinyt laittaa nämä kaksi asiaa yhteen. Mashable kertoo, että maailmalla leviää uusi kuntoilumuoto, olutjooga.
Olutjooga alkoi kasvattaa suosiotaan ensin Saksan pääkaupungissa Berliinissä, mistä se on levinnyt ainakin Australian Sydneyyn ja Melbourneen. Mashablen mukaan Saksassa olutjooga tunnetaan nimellä BierYoga, jonka perustaja Jhula kertoi törmänneensä olutjoogaan Burning Man -festivaalilla Yhdysvalloissa.
”Olutjooga on kahden suuren rakkauden – oluen ja joogan – avioliitto. Molemmat ovat vuosisatoja vanhoja terapioita keholle, mielelle ja sielulle”, olutjoogaa kuvaillaan BierYogan sivuilla.
”Oluen juomisen ilo ja joogan mindufulness täydentävät toisiaan ja luovat energiaa antavan kokemuksen”, sivuilla todetaan.
Vaikka joku niin voisi kuvitella, ei kyse suinkaan ole mistään höpöhöpö-jutusta.
”Olutjooga on hauskaa, mutta se ei ole vitsi. Otamme joogan filosofiat ja yhdistämme ne oluen juomisen nautintoon tavoittaaksemme sinun tietoisuutesi korkeimman tason”, olutjoogan filosofiasta kerrotaan.
Olutjoogan tunneilla jokaiseen asentoon yhdistetään olut eikä sen harrastamisessa ole tarvetta aiemmalle kokemukselle. Mashablen mukaan olutjoogan tunneilla voi oppia jooga-asentoja, joihin liittyy muun muassa ”beer salutationit” ja olutpullojen tasapainottelu pään päällä.
Nähtäväksi jää, rantautuuko olutjooga jossain vaiheessa Suomeenkin. Lisää kuvia lajista löydät esimerkiksi Instagramista ja lisätietoa BierYogan sivuilta.
Miltä sinusta tämä joogamuoto kuulostaa? Kommentoi alla!
Lähde: Mashable
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Kiinteistönvälittäjä kertoo: 5 asiaa saavat naapurisi vihaamaan sinua
- Tässä merkit, jotka paljastavat, että sinulla on toksinen anoppi
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Haistele näitä, jos olet alakuloinen – tulet huomaamaan suuren eron mielialassasi
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Mies jätti vaimonsa 15 minuuttia naimisiinmenon jälkeen: Syytä on vaikea uskoa
- Syö tätä ruokaa joka päivä, jos haluat pysyä mahdollisimman nuorekkaan näköisenä
- Parisuhdeasiantuntija: Tästä syystä naisella ei saisi olla paljon häntä nuorempaa miestä
- Onko kotonasi rikkinäisiä kukkaruukkuja? Tämän vuoksi niitä ei saa heittää roskiin
- Monia syitä miksi sitruunat kannattaa pakastaa: Näin kehosi kiittää vuosien ajan
- Tutkimus: Yksi asuste tekee jokaisesta meistä paremman näköisen – aina!
- Tämä määrä entisiä petikumppaneita on ”normaali” lukumäärä
- Tässä merkit, jotka paljastavat, että sinulla on toksinen anoppi
- Tee nämä 7 asiaa ja olet hyvä äiti – saat lapsesi pitämään sinusta
- Laita sitruunoita astianpesukoneeseen – tästä syystä säästät niksin avulla rahaa