Tulevana lauantaina suomalaisia kannustetaan nukkumaan yönsä ulkona.

Suomen Latu on haastanut kaikki suomalaiset nukkumaan yönsä ulkona tulevana lauantaina, 8. syyskuuta. Tänä vuonna kolmatta kertaa järjestettävässä tapahtumassa ulkona nukkuvat saavat nauttia pimentyvästä syysillasta.

Yönsä voi viettää nukkumalla teltassa, tarpissa, laavussa tai vaikka kuusen alla; Suomen Ladun mukaan tärkeintä on nauttia luonnosta ja jokamiehenoikeuksien suomasta mahdollisuudesta yöpyä ulkona. Tapahtuman myötä ympäri maata avataan 8 metsähotellia, mutta yön voi viettää myös kansallispuistossa leiriytymiseen tarkoitetuilla paikoilla, retkeilyalueilla tai ihan vain omalla takapihalla.

“Leiriytyminen eli tilapäinen alueella oleskelu, teltassa yöpyminen tai muu majoittuminen on jokamiehenoikeus. Kunnilla ei ole enää vuoden 2003 jälkeen ollut oikeutta määrätä erikseen kunnan alueella leiriytymisestä, vaan leiriytyminen jokamiehenoikeutena on voimassa valtakunnallisesti”, yhteiskuntasuhteiden asiantuntija Anne Rautiainen Suomen Ladusta kertoo tapahtuman nettisivuilla.

Leiritymistä ei kuitenkaan saa tehdä luonnonsuojelualueella, piha-alueella (paitsi omalle pihalle) tai sen läheisyydessä ja myös muussa erityisessä käytössä oleva alue, kuten teollisuus- tai parkkialue, ovat pois laskuista. Suunnatessa nukkumaan yö ulkona on tärkeää, ettei aiheuta muille häiriötä, noudattaa jokamiehenoikeuksia ja siivoaa jälkensä kotiin lähtiessä.

Suomen Ladun sivuilta löytyy vinkit, miten helposti nukkuminen ulkona onnistuu. Lue neuvoja ja lisätietoa tapahtumasta täällä.

Kommentit

Kommenttia