Nauti aamukahvisi aivan uudella tavalla – tästä reseptistä internet meni sekaisin!
Aamukahvin voi juoda muillakin tavoilla, kuin sillä kaikkien tuntemalla.
Suurin osa meistä suomalaisista nauttii varmaankin aamukahvinsa edelleen sillä kaikkein perinteisimmällä tavalla: Moccamasterilla keitetty suodatinkahvi joko omassa keittiössä tai työpaikan taukohuoneessa keitettynä.
Tai ehkä suosit mieluummin aamun aloitusta cappuccinon tai laten ääressä. Sellaisen voi hurauttaa joko kotona erikoiskahvikoneella tai sitten koukata työmatkalla kahvilan kautta.
Erityisesti erilaisilla makusiirapeilla ja kastikkeilla maustetut erikoiskahvit ovatkin todella koukuttava tapa aloittaa aamu, ja erityisesti kahvilassa on hauskaa kokeilla erilaisia makuja. Ja onhan se varmaan lähes jokaisen pakko myöntää, että lisätty sokeri aamukahvissa helpottaa heräämistä ja työpäivän aloittamista, etenkin kun sataa loskaa ja aamut ovat pilkkopimeitä.
Makusiirapeilla maustettujen kahvien litkimisessä on kutenkin ongelma: ensinnäkin ne ovat todellisia kaloripommeja, ja yhdessä kahvissa on helposti satojen kalorien edestä energiaa. Ne siis lihottavat juojaansa lähes huomaamatta, ja toisekseen tämän sokerimäärän jälkeen henkilön verensokeri putoaa aivan yhtä nopeasti kuin se alun perin nousikin.
Tämä resepti onkin siis sinulle kuin taivaan lahja, jos nautit maustetuista erikoiskahveista, mutta haluat silti välttää turhat sokerit ja kalorit.
Kaada sen sijaan kotona kahvi (olipa se sitten suodatinkahvia tai espressoa) blenderiin, lisää blenderiin banaani, mantelivoita ja luomuhunajaa ja surauta smoothieksi. Näin saat todella herkullisen juoman, joka yhdistää aamukahvin ja aamupalan, ja on lisäksi paljon terveellisempi, kuin makusiirapeilla höystetyt, täysmaidosta tehdyt erikoiskahvit.
Kokeile tätä heti huomisaamuna!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Eat This, Not That / Kuva: Jenny Ueberberg, Unsplash
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Tällaiset alusvaatteet ovat jopa kiellettyjä joissain maissa – materiaalilla on väliä
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?