Nämä asiat inhottavat miehiä petipuuhien aikana

Hajut, hiki ja hassut äänet ovat toisinaan osa seksuaalista kanssakäymistä, eikä niissä yleensä ole mitään noloa tai inhottavaa. Naiset kammoavat sängyssä useampia asioita kuin miehet, joilla on itseasiassa yleisesti aika hyvä toleranssi inhimillisiin ”yök”-asioihin.
Miehet ovat erilaisia, ja toisia inhottavat asiat ovat toisille aivan yhdentekeviä, jopa kiihottavia. Seuraavat asiat saattavat kuitenkin häiritä ja inhottaa miehiä sängyssä:
1. Haiset pahalta.
Seksiin kuuluu yhdessä hikoileminen, eikä tämä yleensä häiritse ketään, päin vastoin. Jos kuitenkin tuoksahdat jo valmiiksi hikiselle tai muuten pahalle, miehen fiilikset voivat lopahtaa hyvin herkästi. Pidä huoli, että peseydyt esimerkiksi treenin jälkeen. Voitte mennä suihkuun vaikka yhdessä!
2. Pahanhajuinen hengityksesi tyrmää.
Sekä miehet että naiset ovat sitä mieltä, että treffailuvaiheessa kannattaa välttää valkosipulin syömistä, jos tiedossa on läheisyyttä. Jatkuvasti pahanhajuinen hengitys voi kieliä myös terveysongelmista. Yhtä kaikki, epämiellyttävältä tuoksahtava henki voi olla iso ongelma, kun tarkoituksena on olla intiimissä kanssakäymisessä.
3. Olet epävarma sängyssä.
Jos riisumisesta ei meinaa ujostelun takia tulla mitään, työnnät miehen pois kun hän hivuttautuu vartalollasi alemmas tai olet sängyssä aivan hiljaa, mieskin voi mennä vaikeaksi. Siinä, että annat hänen ottaa joskus ohjat ei ole mitään pahaa, kunhan teet selväksi, että olet sängyssä tasavertaisessa asemassa ja tiedät mitä haluat.
4. Sinulla on kuukautiset, mutta et kerro niistä miehelle.
Seksin harrastaminen kuukautisten aikaan ei ole yleensä ongelma etenkään hieman kypsemmille miehille, mutta kuukautisista on hyvä kertoa etukäteen. Varsinkin uuden kumppanin kanssa kannattaa keskustella, onko seksin harrastaminen siihen aikaan kuusta molempien mielestä hyvä idea. Se, että tämä selviää miehelle hänen antaessaan sinulle suuseksiä ei ole varsinainen tunnelman sytyttäjä.
5. Puhut liian tuhmia.
Yli 80 prosenttia kertoo puhuvansa tuhmiksi luokiteltavia juttuja seksin aikana. Mutta jos juttusi lähtevät aivan hanskasta, mies voi kokea tämän tunnelmaa haittaavana asiana. Jälleen kerran, tutustukaa toistenne mieltymyksiin ja keskustelkaa ennen hommiin heittäytymistä.
6. Alakerrassasi ei ole kaikki kunnossa.
Mies todennäköisesti haluaa hyväillä sinua suullaan. Mutta jos häntä tervehtii kalaisa tai muuten epämiellyttävä haju, sessio voi tyssätä lyhyeen. Haju voi olla merkki myös esimerkiksi hiivasieni-infektiosta. Huolehdi, että olet puhdas päästä varpaisiin.
7. Hoidat asiasi vessanpöntöllä ovi auki.
Tehokkain tapa laskea tunnelmaa seksin jälkeen on painella vessaan ja jättää ovi auki rakon tyhjennyksen ajaksi. Tämän on todettu vaikuttavan niin miesten kuin naisten tunnelmaan. Miesten voi olla hyvin vaikea käsittää, että naisen genitaalialueella monta eri tehtävää, joista muutama liittyy olennaisesti vessanpöntöllä istumiseen. Seksuaalisen kanssakäymisen aikana ihmiset irrottautuvat todellisuudesta, mutta vessatoimitus palauttaa mielet rytinällä takaisin maallisiin asioihin. Vessassa käynti seksin jälkeen on toki sallittua ja jopa suotavaa tulehdusten välttämiseksi, mutta suo itsellesi yksityisyys ja sulje ovi.
8. Suutelet miestä heti suuseksin antamisen jälkeen.
Toiset miehet eivät ole moksiskaan, jos sahaat heidän ylä- ja alapäänsä välillä. Toisia taas saattaa inhottaa kielisuudelmaan ryhtyminen sen jälkeen, kun olet vieraillut heidän genitaalialueellaan. Jotkut ihmiset näkevät seksin aikaiset eritteet kiihottavina ja seksikkäinä, toiset haluavat pitää niihin visusti välimatkaa. Parempi siis puhua asiasta ennen kumppanin mieltymysten kokeilemista käytännössä.
Lähde: Shape
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on
- Tämä on kehosi pahin bakteeripesäke – 18 kertaa enemmän pöpöjä kuin WC-istuimessa
- 15 varmaa merkkiä siitä, että tapaamasi mies viilaa sinua linssiin
- Jopa 37 % ihmisistä pitää kumppanilta tämän asian salassa
- Tee nämä 7 asiaa, jos miehesi katselee usein muita naisia
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Nainen, älä koskaan tee tätä, kun käyt pissalla – ei vain iljettävää, vaan myös riski
- Älä koskaan nappaa tätä hotellin aamiaispöydästä, jos et halua ottaa ällöttävää riskiä
- 7 mokaa, jotka vanhentavat sinua ja ovat helposti vältettävissä
- Jos kävelet tällä tavalla, tuhoat samalla kehosi – vältä yleinen moka
- 4 parasta pukeutumisvinkkiä juhliin, jos olet yli 60-vuotias
- Laita pala saippuaa jokaiseen huoneeseen – tämä hyöty siitä on
- 15 ruokaa, joita syömällä taudit kiertävät sinut kaukaa
- 6-vuotias kuoli jättäen matolle sinisen läikän: Äidin sydäntä riipaiseva tarina
- Älä käytä tätä väriä – tekee sinusta epäviehättävän muiden mielestä
- Nainen: Älä tee näitä 20 mokaa treffeillä, tai mies menettää kiinnostuksen