Nämä ovat yleisimmät unien aiheet – psykologi kertoo niiden merkityksistä

Psykologi avasi yleisimpien unien tarkoituksia.
Luultavasti jokainen on joskus herättyään pohtinut, mitä yön aikana näkemänsä uni tarkoittaa. Psykologi Ian Wallace on yli 30 vuoden aikana tehnyt tulkintoja yli 150 000 unesta.
Wallace kertoi Business Insiderille, mitkä ovat yleisimpiä ihmisten näkemiä unia ja mitä ne tarkoittavat. Lue alta Wallacen selvitykset.
Auto lähtee hallinnasta
Auto edustaa Wallacen mukaan kykyä edetä johdonmukaisesti kohti tiettyä tavoitetta, joten hereillä ollesa saatat kokea, että tiesi menestykseen ei ole omassa hallinnassasi. Sen sijaan, että koettaisit hallita tilannetta, Wallace suosittelee ottamaan rennommin ja antamaan omien vaistojen ohjata sinut parhaalle tielle.
Lentäminen
Lentäminen viittaa siihen, että olet päästänyt irti olosuhteista, jotka ovat painaneet mieltäsi hereillä ollessa. Wallace kertoi Business Insiderille, että vaikka saatat mieltää vapauttavan tunteen tuuriksi tai sattumaksi, yleensä se johtuu siitä, että olet tehnyt ison päätöksen tai päässyt yli raskaan vastuun rajoitteista.
Alasti julkisella paikalla
Jos olet unessa alasti julkisella paikalla, viittaa se Wallacen mukaan siihen, että elämässäsi on tilanne, joka saa sinut tuntemaan olosi haavoittuvaksi ja paljaaksi.
Et löydä vessaa
Vessat liittyvät ihmisille olennaiseen tarpeeseen. Jos unessa et löydä vessaa, kertoo se siitä, että sinulla on hereillä ollessasi vaikeuksia ilmaista selvästi omia tarpeitasi. Wallace suosittelee käyttämään enemmän aikaa omista tarpeista huolehtimiseen kuin muiden.
Hampaat irtoavat
Hampaat ovat symboli sille, kuinka voimakkaaksi tunnet itsesi ja kuinka itsevarma olet. Hampaiden irtoaminen unessa johtuu Wallacen mukaan siitä, että jokin tilanne elämässäsi murentaa itsevarmuuttasi. Wallace kehottaa käymään faktoja läpi ja ottamaan haastavan tilanteen haasteena vastaan.
Käyttämättömän huoneen löytäminen
Talon huoneet kuvastavat Wallacen mukaan luonteesi erilaisia piirteitä. Käyttämättömän huoneen löytäminen unessa viittaa, että olet löytämässä taidon, jota et aiemmin tiennyt omaavasi. Mitä enemmän käytät aikaa uinuvien taitojesi tutkimiseen, sitä todennäköisemmin uudet ovet avautuvat sinulle elämässäsi.
Lähde: Business Insider

Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Näin saat kenet tahansa rakastumaan itseesi – helppo katsekikka, jota kutsutaan ”rakkauden silmätempuksi”
- Lentoemäntä paljastaa: Nämä kaksi koodisanaa kertovat, että miehistö pitää sinua seksikkäänä
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Näin heräät aamulla paljon paremman näköisenä – helppo vinkki