Nämä olivat epäilemättä vuosituhannen kamalimmat treffit — Yksi pökäle, ikkuna ja amatööriakrobaatti

Tämä tarina on uskomattoman nolo, mutta todellisuudessa näin voisi käydä kenelle tahansa. Miten viattomat treffit voivatkin muuttua ihan hulluksi tapahtumasarjaksi.
Kyseinen tarina alkoi leviämään sen jälkeen, kun Englantilainen nuori mies Liam aloitti pienen keräyksen netissä korvataakseen talonsa ikkunan.
Jatka lukemista jos haluat lukea mitä treffeillä EI kannata tehdä.
Vein äskettäin Tinderissä tapaamani naisen ravintolaan. Meillä on ihana ilta ja nautimme toistemme seurasta. Ehdotin illan jatkumista luonani johon hän suostui. Korkkasimme viinipullon ja laitoimme dokkarin pyörimään.
Treffiseuralaiseni halusi päästä vessaan noin tuntia myöhemmin. Nainen palasi paniikinkiilto silmissään ja hän halusi kertoa jotain.
“Menin kakalle vessaasi”, nainen kertoi ja jatkoi: ”Se ei vetänyt. En tiedä, miksi tein niin, mutta panikoin. Nappasin vessapaperia, käärin pökäleen paperin sisäpuolelle ja heitin paketin ulos ikkunasta”. Yritin lohduttaa deittiäni sanomalla, että voimme mennä ulos, kerätä pökäleen pihalta ja heittää se roskiin. ”Voimme unohtaa koko asian ja esittää, että mitään ei olisi tapahtunut.” Asia oli kuitenkin hieman mutkikkaampi.
Ikkunani on tuplalasitettu, eli kahden ikkunan välissä on pieni välitila, johon pökäle tipahti. Kutan kuvassa näkyy:

Koska ainoa oikea ratkaisu oli rikkoa ikkuna, lähdin hakemaan tarvittavia työkaluja.
Deitilläni oli kuitenkin parempi idea.
Koska hän oli amatöörivoimistelija, hän oli vakuuttunut siitä, että ylettäisi poimimaan ”paketin” ikkunan välistä. Pitkän ponnistelun tuloksena hän ei kuitenkaann ylettänyt pökäleeseen. Lopuksi suostuin antamaan hänelle ”boostia” ja niin hän työntyi yhä syvemmälle ikkunarakoon. Lopulta hän todella yltyi tarttumaan pökäleeseen, laittoi sen pussiin ja ojensi sen ikkunan yläosasta. Koska tämä tapahtuma ei vielä ollut tarpeeksi nolo molemmille, hän jäi ikkunarakoon jumiin.Tässä me siis olimme. Deittini roikkui ikkunaraossa ylösalaisin.
Koska kyseistä tapahtumaa ei uskoisi ilman todisteita: Tässä kuvamateriaalia.

Kun deittini oli roikkunut ikkunaraossa jo viisitoista minuttia, soitin palokunnalle. Kun palomiehet saapuivat he ottivat esiin kaikenlaisia työkaluja ja saivat naisen pois ahdinkosta noin vartin päästä.
Kyseinen neiti selvisi onneksi tapahtumasta ilman (fyysistä) vahinkoa ja Liam sai kerättyä rahat uuteen ikkunaan. Rahaa tuli oikeastaan niin paljon, että Liam lahjoitti loput hyväntekeväisyyteen.
Jaa artikkeli ystävillesi ja tarjoa heille päivän parhaat naurut.
Lähde: gofundme.com
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?