Nämä asiat tapahtuvat, kun on lyhyt nainen ja seurustelee – 8 asiaa
Lyhyet naiset kokevat seurustelun vähän eri tavalla kuin pitkät tai keskipituiset naiset.
Tässä ei ole kyse mistään sellaisesta, josta lyhyet naiset kärsisivät. Kyse on ennemminkin siitä, miten he itse tekevät asiasta ongelman tai aiheuttavat hupaisia tilanteita. Osa liittyy myös heidän seurustelukumppaniinsa, jos he sattuvat esimerkiksi olemaan paljon naista pidempiä tai eivät ole vielä tottuneet lyhyeen naiseen.
Kahdeksan asiaa, joita voi tapahtua vain lyhyen naisen kanssa seurustellessa
1. Kumartuminen
Kun on lyhyt nainen, seurustelukumppani joutuu kumartelemaan normaalia useammin. Onhan se tietysti mukavaa, kun itselle kumarrellaan…
2. Vaatteet ovat syypäänä söpöksi kutsumiselle.
Kumppani saattaa sanoa usein söpöksi. Se syy voi olla se, että vaatteet näyttävät päällä niin isoilta, joka tekee naisesta lapsenomaisen söötin näköisen.
3. Pituudesta mainitaan jatkuvasti.
Jos kumppani ei meinaa lopettaa pituudesta mainintaa, häntä voi pyytää lopettamaan sen.
4. Korkokengistä valitetaan, mutta käytetään silti.
Lyhyet naiset käyttävät usein korkokenkiä, jotta he näyttäisivät pidemmiltä. He myös valittavat, koska niiden käyttö on epämukavaa. Silti he käyttävät niitä.
5. Kumppanilta pyydetään apua, jos ei ylletä ylähyllyille.
Lyhyt nainen ei yllä ylähyllyille, mutta jos kumppani on pidempi, häntä pyydetään auttamaan. Kumppanin on totuttava siihen, että hänen pitää auttaa tässä asiassa aika usein.
6. Kohdellaan kuin lelua.
Vaikka lyhyt nainen on söpö kuin lelunukke, ei häntä pidä kohdella sellaisena. Häntä ei nostella ylös kuin lelua, vaikka se onkin helppoa.
7. Heitä luullaan nuoremmaksi kuin he ovat.
Lyhyt nainen voi näyttää nuoremmalta kuin onkaan. Mutta heidän ikäänsä ei tarvitse arvuutella eikä epäillä, että he eivät ole niin vanhoja kuin ovat kertoneet.
8. Pärjäävät paremmin kuin voisi luulla.
Vaikka on lyhyt, pärjää silti ihan yhtä hyvin kuin muutkin. Jos kyseessä ei ole ylhäälle kurottelu, lyhyt nainen ei tarvitse välttämättä apua asiassa, jossa muutkin pärjäävät itse. Hekin osaavat taistella omat taistelunsa.
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?