Nämä asiat shokeeraavat ulkomaisia turisteja Suomessa

Monimuotoinen kotimaamme tarjoaa monia elämyksiä, mutta myös ihmetyksen aiheita ulkomaalaisille turisteille.
Kansainvälinen internetsivusto When On Earth julkaisi Top10-listan meille arkipäiväiseltä tuntuvista asioita, jotka yleisimmin shokeeraavat Suomessa vierailevia turisteja.
1. Sauna
Meille niin arkipäiväiset mutta ah, niin ihanat saunat ovat olleet osa suomalaista kulttuuria jo satojen vuosien ajan. Monet ulkomaalaiset ovat tietoisia saunojen olemassaolosta, mutta se, miten yleisiä ne ovat, tulee monille yllätyksenä. Sauna löytyy lähes jokaisesta kotitaloudesta ja hotelleista. Myös korkea lämpötila saunoissa aiheuttaa hämmennystä, samoin saunomiseen luonnollisena osana liittyvä alastomuus, vaikka miehet ja naiset saunovatkin erikseen. Ajatus vaeltamisesta paahtavan kuuman saunan ja lumisen hangen tai kylmän veden välillä voi tuntua myös erikoiselta.
2. Sauvakävely
Laji, joka aiheutti aikoinaan hämmästystä ja huvitusta myös suomalaisissa, tuntuu tulleen meille jäädäkseen. Vaikka sauvakävely onkin hyvää aerobista liikuntaa, se voi herättää turistissa huvittuneisuutta, aivan kuten meissä aikoinaan.
3. Alkoholi
Suomalaiset tunnetaan maailmalla kovina alkoholinkuluttajina. Puhtaassa alkoholissa mitattuna sitä kaatuu kuhunkin kurkkuun keskimäärin yli kymmenen litraa vuodessa. Ison alkoholinkulutuksen ohella turisteja hämmästyttää se, ettei kaupoista, Alkoa lukuun ottamatta, voi ostaa yli 5,5-prosenttisia alkoholijuomia.
4. Vierailusäännöt
Suomalainen ei halua yllätysvierailijoita kotiinsa. Jos suomalaiseen kotiin haluaa mennä kylään, tulee tästä aina ilmoittaa etukäteen. Jos suomalainen on esittänyt kyläkutsun jollekulle, odotetaan tämän saapuvan täsmällisesti ilmoitettuna aikana.
5. Keskustelut
Suomalainen puhuu silloin kun on asiaa. Emme loista small talkissa, mutta toisaalta tarkoitamme kaikkea sitä mitä sanomme. Suomalaisen kanssa keskutellessa kannattaa unohtaa höpönlöpö ja jaarittelu ja mennä suoraa asiaan. Keskeyttäminen kesken toisen puheenvuoron on äärimmäisen epäkohteliasta. Suomalaiset myös kuuntelevat keskittyneesti silloin, kun toinen puhuu.
6. Kansallisylpeys
Suomi on pieni maa ja suomalaiset ovat hyvin kiinnostuneita, mitä meistä ajatellaan tai tiedetään ulkomailla. Urheilu kokoaa kansan syvät rivit yhteen. Suomalaiset muistavat myös teroittaa turistille menestystämme sodissa, erinäisiä saavutuksia urheilun saralla sekä Suomesta lähtöisin olevia teknologian vientituotteita. Jos suomalaiseen haluaa tehdä vaikutuksen, kannattaa ottaa selvää vaikka suomalaisten urheilijoiden tämän hetkisestä menestyksestä – ja olla missään tapauksessa vertaamatta meitä rajanaapureihimme.
7. Tippauskulttuuri
Sitä ei ole. Suomalainen ei tippaa, eikä myöskään turistin odoteta tekevän sitä. Jos turisti haluaa tipata kiitoksena hyvästä palvelusta, kannattaa hänen pyöristää korkeintaan seuraavaan tasa-euromäärään.
8. Metallimusiikki
Suomi on metallimusiikin luvattu maa, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Mistä into ja inspiraatio tuohon vientituotteeseemme sitten onkin lähtöisin, turistit saattavat hämmästyä sen suosion äärellä. Metallimusiikin suosion suhteen Suomi on uniikki maa jopa maailmanlaajuisessa mittakaavassa.
9. Ujous ja varautuneisuus
Suomalaiset voivat vaikuttaa turisteista ujoilta ja varautuneilta, mutta tosi asiassa tämä johtuu usein siitä, ettemme ole suuna päänä höpöttämässä ihmisille, ellei meillä sitten ole heille jotain asiaa. Hiljaa oleminen ei ole meille vaivaannuttavaa, vaan ainoastaan merkki siitä, ettei mitään tärkeää sanottavaa ole sillä hetkellä. Jos suomalainen sanoo jotain, kuten ”Mennäänkö oluelle joskus?”, turisti voi olettaa tämän toteamuksen realisoituvan lähitulevaisuudessa.
10. Kahvi
Suomalaiset kuluttavat väkilukuun nähden eniten kahvia koko maailmassa. Me siis todella rakastamme kahvin juomista, jota siemaillaankin useaan otteeseen päivän aikana. Tilanteessa kuin tilanteessa kumottu kahvikuppi saattaa hämmästyttää turistia.
Onnellisuuden päivänä, 20. maaliskuuta, uutisoitiin, että Suomi on maailman onnellisin maa. Lue aiheesta lisää täällä.
Lähde: When On Earth
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Tämä yllättävän yleinen terveysongelma voi johtaa eroon – arvaatko mikä on kyseessä?
- Nämä 6 merkkiä kertovat, että olet toksisessa parisuhteessa – tee testi
- Näillä 7 tavalla voit ehkäistä tuoreen äidin uupumuksen
- Tarjotaanko sinulle tätä lentokoneessa? Sano aina ei – vaikka se olisikin vaikeaa
- Tässä on 20 erinomaista syytä, miksi kannattaa vaihtaa kahvi teehen
- Nämä 7 varoitusmerkkiä paljastavat, että mies on narsisti
- Tämä romanttinen tapa voi lisätä elinvuosiasi, kasvattaa palkkapussia ja suojella onnettomuuksilta
- Nämä 6 varoitusmerkkiä kertovat, että hän ei ole se oikea sinulle
- Täytitkö 30? Nämä elämänmuutokset kannattaa tehdä viimeistään nyt
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Näin paljon seksiä suhteessa kannattaisi harrastaa – tämä määrä tekee hyvää parisuhteelle
- Kävele näin monta askelta päivässä, jos haluat laihtua
- 5 tyyli-ideaa yli 60-vuotiaille naisille, jotka haluavat näyttää upeilta!
- Tämä makuuhuoneessa tapahtuva asia voi olla parisuhteesi loppu
- Tutkimus selvitti: Tämä on ylivoimaisesti paras ikä lapsen hankkimiseen
- Jos mies paljastaa sinulle tämän, hän on sinulle oikea puoliso
- Kuinka usein lakanat oikeasti pitäisi pestä? Vastaus yllättää melkein jokaisen
- 6 asiaa, joita miehet inhoavat seksin aikana
- Tätä taikajuomaa pitäisi jokaisen juoda – tekee hyvää koko keholle
- 20 pientä merkkiä paljastavat, että suhteesi päättyy pian – osaatko sinä lukea merkit?