Nämä 3 tähtimerkkiä päätyvät vuonna 2022 yhteen eksänsä kanssa
Luulitko, että eksän kanssa yhteen palaaminen on virhe? Nämä tähtimerkit osoittavat, että entisen kumppanin kanssa voi löytyä uusi onni.
Kun sinulla ja eksälläsi on takana onnellisia yhteisiä hetkiä ja helliä muistoja, ei yhteen palaaminen kuulosta välttämättä lainkaan epärealistiselta. Edellisellä kerralla ette kuitenkaan löytäneet tapaa pysyä toistenne kanssa, ja suhteenne karahti kiviltä, syystä tai toisesta.
Vuosi 2022 voi kuitenkin olla avain yhteiseen uuteen onneen teille kummallekin! Tähdet nimittäin johdattavat seuraavat kolme horoskooppimerkkiä takaisin yhteen entisten kumppaneidensa kanssa.
Jos kuulut siis seuraaviin tähtimerkkeihin, anna entiselle rakkaudellesi uusi mahdollisuus, sillä tämän on teidän vuotenne yrittää uudestaan!
- Rapu kohtaa sen oikean – uudestaan
Edellisellä kerralla te kaksi vaaditte yksinkertaisesti liikaa toisiltanne, mutta tällä kertaa olette siitä viisastuneita, ettekä toista samaa virhettä toistamiseen. Ette voi heijastaa kaikkia toiveitanne ja tavoitteitanne kumppaniinne, vaan olette kumpikin itse vastuusta omasta onnestanne. Vuosi 2022 on kuitenkin tehnyt sinusta tasapainoisemman. Tiedät tarkalleen mitä haluat ja osaat kommunikoida omat tarpeesi ja rajasi myös kumppanillesi. Tällä kertaa teidän romanssillanne on vihdoin mahdollisuus onnistua! - Neitsyt – uskalla heittäytyä!
Tänä vuonna uranuksella on positiivinen vaikutus sinuun, sillä se saa sinut hieman höllentämään ohjaksia ja uskaltamaan heittäytyä, mikä on sinulle harvinaista. Poistu mukavuusalueeltasi ja uskaltaudu ottamaan yhteyttä henkilöön, jota ajattelet usein – eksääsi! Heinä-elokuun vaihteessa on selvää, miksi alun perin päädyitte yhteen: kipinät välillä sinkoilevat nimittäin edelleen todella voimakkaasti! Syyskuussa tulee kuitenkin selväksi, että välillänne on muutakin kuin vaan seksiä. - Vesimies kohtaa vanhan rakkautensa
Keväällä lähennyt uudestaan henkilöä, joka tuntee tarpeesi ja toiveesi jo entuudestaan. Eksäsi tietää, että sinä tarvitset paljon omaa tilaa ja hän kunnioittaa toivettasi. Sinä puolestasi huomaat, että pystyt keskustelemaan hänen kanssaan paljon syvällisemmin, kuin muiden ympärilläsi olevien ihmisten kanssa. Teillä on edelleen paljon yhteistä, eikä suhteenne uudelleen lämmittämiselle ole olemassa esteitä!
Jos kuulut näihin tähtimerkkeihin, kannattaakin miettiä, onko sinulla vielä tunteita eksääsi kohtaan!
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Wunderweib / Kuva: Aldo Delara, Unsplash
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Ruuhkavuodet ja 8 muuta yleistä syytä, miksi seksihalut voivat kadota
- Näissä 3 horoskoopissa korostuvat hyvän isän tärkeimmät piirteet
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Naisten kannattaa lisätä tätä maustekasvia ruokaan – piristää seksielämää ja helpottaa vaihdevuosioireita
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Pyyhi ainakin tämä kuntosaliväline ennen käyttöä – bakteereja enemmän kuin WC-istuimessa
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä numero kannattaa sanoa, jos mies kysyy seksikumppaniesi määrää
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos