Nämä 10 ruokaa tekevät hyvää penikselle
Ruokavaliolla on suuri merkitys sille, kuinka hyvin penis voi.
Kun ajattelemme ruuan terveysvaikutuksia, ajattelemme useimmiten vyötärölinjaamme, painoamme ja sydämen terveyttä. Ruokavaliollamme on kuitenkin myös laajempi merkitys terveydellemme, ja syömämme ruoka vaikuttaa meihin monipuolisemmin, kuin kuvittelemme.
Yksi merkittävä seikka on se, miten ruokavalio vaikuttaa peniksen hyvinvointiin. Tätä ei moni kuitenkaan tiedä, tai tule ajatelleeksi.
Seuraavat 10 ruokaa ovat loistavia valintoja peniksen hyvinvoinnin kannalta.
- Pinaatti
Tämä vihreä herkku auttaa pitämään verenkierron peniksessä vilkkaana, parantaen siten erektiota! - Kahvi
Myös kahvin juominen kannattaa, sillä sekin piristää peniksen verenkiertoa. Miehet, jotka juovat 2–3 kupillista kahvia päivässä, kärsivät epätodennäköisemmin erektio-ongelmista. - Tomaatit
Tomaattien syöminen on peniksellesi hyvä asia, sillä se vähentää riskiä sairastua eturauhassyöpään ja voi myös parantaa sperman laatua. - Tumma suklaa
Tämä herkku lisää serotoniinin tuotantoa kehossa, mikä puolestaan laskee miehen stressitasoa ja samalla parantaa hänen libidoaan ja kysyä saada orgasmi. Lisäksi kaakaon on todettu lisäävän verenkiertoa, mikä on peniksen kannalta loistava juttu! - Vihreä tee
Tämä juoma parantaa verenkiertoa vyötärön alapuolella, ja saa myös miehen halut samalla lisääntymään! Neljä kupillista päivässä pitää peniksen terveenä! - Kirsikat
Nämä herkut auttavat parantamaan seksielämää, sillä ne pitävät verisuonet puhtaana ja saavat veren kiertämään paremmin siellä, missä pitääkin! - Lohi
Kaikki tietävät, että lohi on terveellistä se sisältämien omega-rasvahappojen vuoksi, mutta tiesitkö, että lohen syöminen myös nostaa dopamiinitasoja? Dopamiini sekä parantaa verenkiertoa lisäten miehen halukkuutta, sekä tekee miehestä rentoutuneemman, mikä voi parantaa seksin laatua. - Porkkanat
Nämä oranssit terveyspommit parantavat sperman laatua ja lisäävät sen määrää ja liikkuvuutta. - Kaurapuuro
Kaura auttaa ehkäisemään erektiohäiriöitä, ja auttaa myös saavuttamaan orgasmin. - Granaattiomena
Eräässä tutkimuksessa selvisi, että granaattiomena auttaa parantamaan verenkiertoa, lisäämään testosteronitasoja kehossa ja parantaa mielialaa. Jo kahden viikon aikana testosteronitasot nousivat, kun koehenkilöt joivat säännöllisesti granaattiomenamehua.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life / Kuva: Deon Black, Unsplash
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jos kumppanisi ei saa sinua tuntemaan näitä asioita, hän ei ole se oikea
- Naiset saavat edelleen enemmän arvostelua näistä asioista kuin miehet
- Älä mene lankaan – näin kaupat manipuloivat sinut tekemään ostoksia
- Jos nämä asiat pätevät sinuun, et ole vielä täysin aikuistunut
- Jos sinulla on siniset silmät, pukeudu ensisijaisesti näihin väreihin
- Tällainen hellyydenosoitus saa helposti koiran tuntemaan olonsa epämukavaksi
- Kolmen päivän juomakuuri saa vatsan nopeasti litteämmäksi
- Outo oire jalassa voi kertoa vakavasta sairaudesta – näitä merkkejä ei pidä sivuuttaa
- Tutkimus yhdistää tämän arkisen juoman parempaan erektioon
- Suomalaiset häpeävät usein tätä kehonosaa ja laiminlyövät sen hoidon
- Tuttu mauste pitää muurahaiset loitolla – tehokas mutta myrkytön niksi
- 10 merkkiä siitä, että parisuhteesi on tulossa tiensä päähän
- Gynekologi kertoo vähän puhutusta muutoksesta, joka voi tulla iän myötä
- Tyvisolusyöpä kehittyy hitaasti ja salakavalasti – tällainen muutos iholla kannattaa tutkituttaa
- Miesten mielestä viehättävin nainen ei vastaa vanhaa stereotypiaa
- 5 asiaa, joita mies tekee vain, jos on oikeasti rakastunut
- Kuinka monet treffit ennen seksiä? Kysely paljastaa yleisimmän vastauksen
- Jätä nämä vähemmälle – ihosi voi alkaa voida paremmin nopeasti
- Haaveiletko vauvasta? Tutkijoiden mukaan tämä voi lisätä todennäköisyyttä tulla raskaaksi
- Onko tämä tunne tuttu krapulassa? Kardiologi kehottaa ottamaan vakavasti