7 asiaa, joita ei koskaan tehdä onnellisissa parisuhteissa
Mietitkö joskus, onko parisuhteenne onnellinen? Jos ette tee näitä asioita suhteessanne, niin tilanne näyttää hyvältä!
Kaikissa parisuhteissa on omat vaikeutensa, eikä täydellistä parisuhdetta ole olemassakaan.
Silti voidaan sanoa, että osa parisuhteista on onnellisempia kuin toiset. Tässä on tietenkin mahdotonta tehdä tarkkaa jakoa, ja onkin esimerkiksi melko mahdotonta sanoa, missä menee raja, joka määrittelee, onko parisuhde onnellinen vai ei.
On kuitenkin olemassa asioita, joiden avulla voidaan määritellä tarkemmin, onko suhde onnellinen vai ei. Tätä voidaan määritellä esimerkiksi sen avulla, mitä asioita parisuhteessa tehdään, ja mitä ei.
Esimerkiksi seuraavat asiat ovat sellaisia, joita onnellisessa parisuhteessa ei tehdä.
- Asetetaan toiselle todella korkeat vaatimukset ja ajatellaan, että kumppani on yksin vastuussa toisen osapuolen onnellisuudesta.
- Ajatellaan, että kaiken pitää olla täydellistä, eikä riitoja tai ongelmia saa olla suhteessa.
- Riidan tai ongelman aikana toinen tai kumpikin osapuoli harkitsee vakavissaan eroamista.
- Puututaan jatkuvasti kaikkeen, mikä toisessa vähääkään häiritsee.
- Verrataan omaa suhdetta toisiin parisuhteisiin ja mietitään, ovatko ne parempia kuin oma suhde.
- Valehdellaan toiselle
- Takerrutaan toiseen kuin hukkuva oljenkorteen, eikä anneta toisella lainkaan omaa tilaa.
Teettekö te edellä mainittuja asioita suhteessanne? Jos ette, niin tilannehan näyttää oikein hyvältä!
Jaa artikkeli ystävillesi!
Lähde: Wunderweib
LUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen