Näitä 20 asiaa tekevät onnelliset parit työpäivän jälkeen
Monella onnellisella parilla on samankaltaisia tapoja.
Monet onnellisten parien tavat liittyvät siihen, mitä he tekevät töiden jälkeen.
Tässä on sellaisia tapoja peräti kaksikymmentä kappaletta:
1. Lähtevät suoraan töistä kotiin ja samaan aikaan.
2. Nauravat yhdessä vähän.
3. Hierovat esimerkiksi toistensa niskaa.
4. Viettävät aikaa myös omissa oloissa hetken ajan.
5. Harjoittelevat yhdessä esimerkiksi maratonia varten.
6. Halaavat tai harrastavat lakanoiden alla jotain.
7. Kisaavat keskenään: pelaavat esimerkiksi Scrabblea.
8. Ulkoiluttavat yhdessä koiraa.
9. Käyvät picnicillä, jos sää sallii.
10. Käyvät yhdessä kuntosalilla.
11. Harrastavat yhdessä jotain.
12. Käyvät iltakävelyllä yhdessä.
13. Katsovat yhdessä sohvalla jotain ohjelmaa tai elokuvaa.
14. Tekevät drinkit.
15. Rukoilevat.
16. Syövät illallisen yhdessä.
17. Tekevät suuria suunnitelmia.
18. Jakavat kotityöt.
19. Käyvät yhdessä suihkussa.
20. Pitävät filosofisia keskusteluja.
Näitä on saatu kerättyä siten, että niistä kysyttiin suoraan onnellisilta pareilta.
Lähde: Readers Digest
LUE MYÖS
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi