Naiset menevät miehiä harvemmin uudelleen naimisiin
Toisin kuin miehet, eronneet naiset eivät ole niin innokkaita menemään uudelleen naimisiin.
Pew Research Centerin tutkimuksen mukaan vuonna 2013 neljä kymmenestä uudesta avioliitosta oli uudelleen avioitumisia. Women’s Healthin mukaan uudelleen alttarille kävelleistä 64 prosenttia oli miehiä ja 52 prosenttia naisia. Tutkimuksen mukaan syy miesten suurempaan määrään on se, että naiset eivät halua niin kovasti mennä uudelleen naimisiin kuin miehet. 65 prosenttia parhaillaan eronneista tai leskeksi jääneistä miehistä ovat avoimia ajatukselle uudesta avioliitosta, mutta vain 43 prosenttia samassa tilanteessa olevista naisista ajattelee samoin. Women’s Healthin mukaan naisten suhtautuminen voi johtua siitä, että avierojen on osoitettu olevan rankempia naisille sekä taloudellisesti että emotionaalisesti. Kyse voi kuitenkin olla myös vain siitä, etteivät naiset vain yksinkertaisesti halua mennä uudelleen naimisiin. Lisensioitu ammatillinen avioliittoneuvoja Tasha Holland-Kornegay kertoi Women’s Healthille avioeron kasvattavan naista yksilönä ja naiset oppivat pärjäämään emotionaalisesti ja taloudellisesti omillaan. Tämä kaikki voi olla kuin opettelisi olemaan täysin uusi ihminen. Eron tuoman vapauden myötä naiset saattavat laittaa itsensä etusijalle ensimmäistä kertaa pitkään aikaan. Vaikka eroaminen voi olla vaikeaa ja musertavaa, uusi itsenäisyys voi olla valaisevaa osalle naisista. ”Minä luulen, että naiset haluavat tutkia ”uuden minän” mukaan tuomia mahdollisuuksia”, Holland-Kornegay totesi, mutta muistutti, ettei päätöstä omasta suhtautumisesta avioitumisesta uudelleen pitäisi tehdä yhdessä yössä, vaan antaa itselle aikaa. Lähde: Women’s HealthLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?