Naiset eivät lämpene tatuoiduille miehille – tatuoidut miehet alttiimpia pettämään
Tutkimus selvitti miesten ja naisten suhtautumista tatuoituihin miehiin.
Monet naiset saattavat suhtautua varauksella isoihin, tatuoituihin mieheen ja Daily Mail kertoo tutkimuksen vahvistaneen, että sille voi olla hyvä syy: tatuoidut miehet kun ovat todennäköisemmin pettävää sorttia. Puolalaisessa tutkimuksessa pyydettiin 2 500 heteroseksuaalia miestä ja naista kertomaan mietteitään kuvista, joissa oli paidattomia miehiä. Osaan kuvista oli kuvanmuokkauksella laitettu esille pieni tatuointi miesten käsiin. Daily Mailin mukaan tutkimuksessa ilmeni, että miesten mielestä tatuointeja omanneet miehet olivat viehättävämpiä kuin tatuoimattomat, kun taas osa naisista ajatteli, että tatuoidut miehet eivät ole juuri ollenkaan viehättäviä. Tutkimus julkaistiin Personality and Individual Differences -journalissa. Vaikka naiset ajattelivat tatuoitujen miesten olevan terveempiä, mielsivät he myös heidät maskuliinisemmaksi, dominoivammaksi ja aggressiivisemmaksi. Daily Mailin mukaan maskuliinisuus on yhdistetty korkeampaan testosteronien tasoon, mikä on seksivietistä ja lihasten kasvusta vastaava hormoni. Aiemmat tutkimukset ovat selvittäneet, että testosteronin määrän jyrkkä nousu rohkaisee miehiä etsimään salasuhteita. ”Testosteroniin liittyvien piirteiden ikävä puoli selittää täydellisesti, miksi osa naisista arvoi tatuoidut miehet huonommiksi kumppaneiksi ja vanhemmiksi”, puolalaistutkijat totesivat. Daily Mailin mukaan aiemmin New Mexicon yliopiston tutkijat selvittivät, että vakaassa, sitoutuneessa parisuhteessa olevilla miehillä on alhaisemmat testosteronitasot. Sen sijaan uskottomilla miehillä ne ovat korkeammat ja onkin olemassa uskomus, että kyseinen hormoni auttaa miehiä viehättämään kumppaneita lisäämällä heidän itsevarmuuttaan. Lähde: Daily MailLUE MYÖS:
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi
- Moni ei tajua, että juuri nämä 10 ajatusta ruokkivat epävarmuutta entisestään
- 8 karua totuutta parisuhteista – asioita, jotka ymmärtää vasta kokemuksen kautta
- Jos isä tekee edes puolet näistä asioista, hän on todellinen helmi
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- Jos nämä 10 asiaa pitävät paikkansa, olet löytänyt sielunkumppanisi
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Haluatko tietää, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat? Kiinnitä huomiota näihin 5 asiaan
- Miehen epävarmuus itseään kohtaan voi rasittaa suhdetta – näin tunnistat merkit ajoissa
- Jokainen tekee joskus näitä noloja mokia hygienian suhteen – useimmiten muut huomaavat sen ennen sinua
- Nämä pienet asiat paljastavat, että miehesi pitää sinua seksikkäänä – vaikkei hän ehkä sanokaan sitä ääneen
- Miksi nainen virkistyy seksin jälkeen, mutta mies nukahtaa heti?
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- Unohda turhat paineet, sillä miehiä ei kiinnosta nämä 7 asiaa makuuhuoneen puolella pätkääkään
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- 10 asiaa, jotka voivat tappaa seksihalut tyystin – yllättävän moni ei tajua tätä
- Liian moni luottaa tähän pesuohjelmaan – siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Miehet, näitä asioita tuskin koskaan tulette kuulemaan naisystävältänne