Nainen, varo näitä 8 tekoa – ne voivat koitua suhteeksi kohtaloksi
Vältä näitä asioita, jos et halua altistaa parisuhdettasi eron uhan alle.
Ihmiset usein tekevät ja sanovat asioita, joiden vaikutusta ja seuraamuksia eivät hoksaa ajatella. Boldsky keskittyi niihin tekoihin, joilla voi vaarantaa parisuhteensa. Nämä kahdeksan asiaa voivat kaataa parisuhteesi ilman, että olet edes huomannut tekeväsi niitä. 1. Liialliset odotukset Joskus ihmiset tekevät sen virheen, että odottavat kumppanilta liikoja. Se voi johtaa jännitteisiin parin välillä ja lopulta johtaa eroon. 2. Pienistä asioista riitely Riitoja tapahtuu suhteessa kuin suhteessa, mutta pikkujutuista kinastelua kannattaa Boldskyn mukaan välttää. 3. Kumppani saa liian vähän tilaa Jos on liian kiinni kumppanissaan, voi kumppani ahdistua. Jos et anna hänelle tilaa, saattaa hän ottaa tilaa itse itselleen ja lopettaa koko suhteen. 4. Muut menevät etusijalle jatkuvasti Kumppani voi olla edelleen tärkeä, mutta toisinaan käy niin, että häntä alkaa pitää itsestään selvyytenä ja muut menevät hänen edelle, mikä voi tehdä hallaa suhteelle. 5. Mykkäkoulu Ongelmat eivät ratkea hiljaisuudella. Mykkäkoulu voi ollakin vaarallista suhteen tulevaisuuden kannalta. 6. Jatkuva kritisointi Jos löytää jatkuvasti jotain vikaa kumppanistaan ja kritisoi muuten kuin rakentavasti, voi se johtaa eroon. 7. Ei kunnioitusta Jos kumppanit eivät kunnioita toisiaan, ei parisuhde tule kestämään. Toisen arvostaminen ja kunnioittaminen on tärkeässä asemassa kestävässä parisuhteessa. 8. Jatkuva torjuminen Jos kumppani yrittää lähestyä ja tehdä aloitteen seksiin, mutta hän tulee jatkuvasti torjutuksi milloin mistäkin syystä, aiheuttaa se ongelmia parisuhteeseen. Lähde: BoldskyLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?