Nainen halusi antaa lapselleen erikoisen nimen – tuleva isä loukkaantui suunnattomasti
Nimen valinta tulevalle lapselle voi olla vaikeaa, mutta se voi myös loukata muita ihmisiä, josta tässä on yksi todiste.
Eräs mies pyysi muilta Reddit-palvelun käyttäjiltä mielipiteitä siitä, että onko hänellä oikeus suuttua vaimonsa nimivalinnasta heidän tulevalle lapselleen. Nimi on nimittäin sama kuin vaimon ex-kumppanilla.
Asia ei ole ihan näin yksinkertainen, koska vaimolla on tähän ihan hyvä syykin. Nimi olisi ensinnäkin vasta lapsen keskimmäinen nimi kolmesta nimestä. Tämä nimi olisi samalla myös kunnioitus vaimon ex-kumppania kohtaan, koska hän ei ole enää elossa.
Vaimon ex-mies on jokin aika sitten menehtynyt auto-onnettomuudessa. Eli jos mies olisi elossa, olisiko tulevan lapsen isällä vain silloin oikeus suuttua?
Mies ei silti halua antaa pojalleen tätä nimeä, koska hän ei halua muistaa vaimonsa ex-miestä jokaisella hetkellä, kun hän katsoo poikaansa. Aika vaikea tilanne.
Monien mielestä naisella ei ole kaikki ihan kunnossa. Hän ei ole ehkä päässyt ex-miehestään vielä kunnolla irti, ja hänen muistoaankin voisi kunnioittaa monilla muillakin tavoilla kuin lapsen nimeämisen kautta.
Lähde: Heart
LUE MYÖS:
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen