Näin suosikkihahmo Samantha aiotaan kirjoittaa ulos uudesta Sinkkuelämää-sarjasta – lue ja ylläty!
Näin Samantha katoaa suosikkisarjasta – olisitko uskonut?
Kaikki Sinkkuelämää-sarjan fanit ovat tähän mennessä varmaankin jo kuulleet riemastuttavat uutiset sarjan paluusta. Uudella kaudella tullaan seuraamaan viisikymppisten ystävysten navigointia romantiikan kiemuroissa missäpä muualla kuin ikonisessa New Yorkissa.
Yksi muutos sarjassa tulee kuitenkin olemaan, sillä Samanthaa näytellyt Kim Cattrall ei tule esiintymään uudella kaudella. Tämä on ollut monelle fanille todella ikävä yllätys, sillä Samanthan hahmo on ollut merkittävä osa sarjaa ja hänen puuttumisensa on monen mielestä järkyttävä ratkaisu.
Jo monien vuosien ajan on huhuttu, että Cattrall ei olisi tullut muiden näyttelijöiden, eli Sarah Jessica Parkerin, Kristin Davisin ja Cynthia Nixonin kanssa toimeen. Jäisten suhteiden vuoksi Cattrall olisi huhujen mukaan kieltäytynyt osallistumasta elokuvien jatko-osiin tai uudelle kaudelle.
Monen fanin mielessä on varmaankin pyörinyt, miten Samanthan hahmo aiotaan kirjoittaa ulos sarjasta. Aiotaanko hahmo tappaa vai palkataanko Samanthaa yksinkertaisesti esittämään uusi näyttelijä Cattrallin sijaan?
Sarjaa esittävän HBO Maxin työntekijä on nyt paljastanut, miten Samanthan hahmosta aiotaan päästä uudella kaudella eroon. Tämä tulee varmasti monelle fanille yllätyksenä, mutta tuottajat aikovat työntekijän kertoman mukaan ottaa inspiraationsa todellisesta elämästä ja yksinkertaisesti perustaa Samanthan katoamisen siihen, että hänen hahmonsa on kasvanut muusta kolmikosta eroon, eikä hän ole enää tekemisissä Carrien, Mirandan ja Charlotten kanssa.
”Niin kuin oikeassakin elämässä ystävyys voi loppua ja uusia ystävyyksiä syntyä. Tämä muistuttaa paljon tosielämän eri vaiheista”, HBO:n Casey Bloys toteaa.
Olipa ratkaisu Samanthan katoamiselle mikä tahansa, tulee hänen poissaolonsa jättämään suuren aukon sarjaan. Silti todennäköisesti kaikki Sinkkuelämää-fanit ovat hurmioituneita siitä, että pääsevät jälleen seuraamaan suosikkihahmojaan ja nauttimaan näiden seurasta uuden kauden verran!
Jaa artikkeli myös Sinkkuelämää rakastaville ystävillesi!
Kirjoitimme Sinkkuelämää-sarjan paluusta aiemmin täällä.
Lähde: BuzzFeed
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Miehetkin kaipaavat kehuja – nämä sanat merkitsevät heille kaikista eniten
- Yleisin virhe, jonka kuskit tekevät autopesulassa – onko sinullekin käynyt näin?
- Keväällä viimeistään kannattaa opetella tämä taito lemmikin kanssa – osataanko teillä jo?
- Uusi suositus nostaa esiin tärkeän ravintoaineen – monelle yhä tuntematon
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?