Näin selviät kunnialla ensitapaamisesta kumppanisi vanhempien kanssa – muista nämä 5 vinkkiä
Kuva: Fotolia
Ensitapaaminen voi jännittää ja hermostuttaa, mutta näiden vinkkien avulla teet hyvän ensivaikutelman.
Uusien ihmisten tapaaminen ensimmäisen kerran voi tuntua jännittävältä, mutta vielä enemmän perhosia vatsaan saattaa tulla silloin, kun tietää tapaavansa oman kumppaninsa vanhemmat ensimmäisen kerran. Koska rakkaansa vanhempiin haluaa yleensä tehdä hyvän vaikutuksen, luo se omat paineet ensitapaamiselle. Kumppanin vanhempien tapaaminen ei kuitenkaan ole niin pelottavaa ja kamalaa kuin miltä se oman hermoilun ja jännittämisen lomassa voi tuntua – ja kun olet oma, hurmaava itsesi sekä painat mieleesi alle listatut vinkit, menee rakkaasi vanhempien tapaaminen varmasti nappiin.1. Vältä rakkaasi koskettelua
Jos roikut kiinni kumppanissasi tai intoudut intohimoisiin kielisuudelmiin hänen kanssaan hänen vanhempiensa nähden, et tee kovin hyvää vaikutusta. Kyseessä on heidän lapsensa, joten pusuttelu ja kiehnääminen hänen kanssaan vanhempien edessä voi olla kiusallista nähtävää.2. Vältä kinastelua
Arat ja mielipiteitä jakavat aiheet, kuten politiikka, kannattaa jättää väliin ensitapaamisella. Pahimmillaan tilanne voisi kärjistyä ikäväksi riidaksi ja siitä on vaikea koettaa luoda hyvät välit kumppanin vanhempiin.3. Ole tarkkana alkoholin kanssa
Jos kumppanin vanhemmat tarjoilevat alkoholia, voit toki juoda esimerkiksi pari lasillista viiniä, mutta älä innostu liikaa. Jos huomaat alkavasi päihtyä ja olla hiprakassa, rajoita juomista. Ole iloinen, älä humalassa.4. Voita heidät puolellesi kiltteydellä
Jos kumppanisi perheenjäsen ei vaikuta heti lämpenevän sinulle ja mulkoilee sinua ikävästi, koeta hurmata hänet puolelelsi. Ole kohtelias, kunnioittava ja anna kehuja, kun se on aiheellista.5. Unohda puhelin
Pidä puhelimesi pois näkyviltä, kun tapaat uusia ihmisiä. Olisi epäkohteliasta räplätä puhelinta ja se myös osoittaa, ettei sinua kiinnosta tutustua kumppanisi vanhempiin ja vähät välität siitä, missä olet ja kenen kanssa. Ole läsnä ja unohda somen selaaminen. Lähde: CosmopolitanLUE MYÖS:
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen