Näin saat tukkoisen nenän auki nopeasti – kolme toimivaa tapaa
Huolimatta siitä kuinka paljon yrittää, niin suurin osa saa flunssan ainakin kerran tai pari kertaa vuodessa.
Se ei ole mitään hauskaa, jos on kuumetta, yskittää ja nenä on tukossa. Tukkoinen nenä on yksi ärsyttävimmistä flunssan oireista. Silloin voi olla vaikea hengittää, kun ilma ei kulje nenän kautta. Onneksi oloa voi helpottaa eli saada nenän ilmatiet auki. Siihen ei tarvita välttämättä minkäänlaista lääkettä, vaan se onnistuu erilaisten tekniikoiden avulla. Tässä alla on kolme toimivaa tekniikkaa, joiden avulla tukkoisen nenän saa auki.
1. Kielen napauttaminen
Paina kielesi kitalakeen. Napauta sitten napakasti kahdella sormella otsassasi olevaa kulmakarvojen välistä aluetta. Toista tätä 20 sekunnin ajan, kunnes poskiontelostasi alkaa valua räkää. Tämä toimii siksi, koska tällä tavalla saat sellaiset luut liikkumaan, joiden liikkuminen vapauttaa ilmaa ja samalla tiehyet avautuvat.
2. Hengityksen pidättäminen ja puristaminen
Kallista päätäsi taaksepäin ja purista nenätiehyet kiinni. Pidätä hengitystäsi jonkin aikaa, mutta älä liian kauan, jotta et pyörry. Päästä irti nenästäsi, kun et voi enää pidättää hengitystä. Tämä keino huijaa aivojasi ajattelemaan, että tarvitse enemmän ilmaa. Siksi aivot siirtyvät tilaan, jossa poskiontelot pitää tyhjentää, jotta ilmalle saadaan enemmän tilaa.
3. Akupainanta
Tee sormenpäilläsi pyöriviä liikkeitä ja paina kevyesti kasvoillasi olevaa neljää kohtaa.
Piste yksi sijaitsee sieraimien alaosassa olevan kulman ontelossa. Kun työnnät sieraimia varovasti yhteen pyörivällä liikkeellä, avaa ja sulje samalla sieraimia (parhaan kykysi mukaan). Tee tämä kymmenen kertaa.
Piste kaksi on aivan silmäkulman alapuolella, lähellä nenää, siitä kohti, josta kyyneleet tulevat ulos. Tee jälleen 10 lempeää pyöräytystä tähän kohtaan nostamatta sormiasi ja liikuttamalla ihoa kevyesti.
Piste kolme on korvalehtesi takana, korvasi alaosassa ontelossa juuri ruston alapuolella. Työnnä kärkeä sormellasi ja vapauta sormesi 10 kertaa kohdistamatta mitään painetta ruston kohdalle. Tämän pitää olla pieni ja kevyt liike.
Ja lopuksi, kohta neljä on itse korvalehti. Hiero sitä hellästi 10 kertaa.
Toivottavasti hengittäminen taas helpottaa!
Lähde: Yourtango
LUE MYÖS:
- Löytyykö sinulta tällainen muumimuki? Vastaavasta maksettiin vasta 46 000 euroa
- Syksyllä hiuksia irtoaa usein enemmän – 3 merkkiä paljastaa, milloin kaikki ei ole kunnossa
- Miksi pinna palaa kotona niin herkästi, vaikka töissä jaksat olla rauhallinen? Psykologi selittää
- Unohda jatkuva tyvivärjäys! Näin saat harmaista hiuksista kauniit ja luonnolliset
- Tarkista heti, missä hammasharjasi on – hammaslääkäri varoittaa ällöttävästä seurauksesta
- Suomen tappavimpaan syöpään sairastuu yhä useammin nainen, joka ei tupakoi
- Pitääkö koirasta pitää kiinni, vaikka vauvan syntymä muuttaisi kaiken? Asiantuntija ottaa kantaa
- Miehen onnellisuuteen parisuhteessa riittää yksi pieni harhaluulo – tutkijoiden havainto huvittaa
- Luulitko, että parhaat treffivuodet ovat jo takana? Tässä iässä treffailu muuttuu täysin
- Isoäiti reagoi lapsenlapseensa aivan eri tavalla kuin omaan aikuiseen lapseensa – syy on kiehtova
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Tämän virheen seurauksena pyykkien kuivumisaika pitenee melkoisesti
- Jos reagoit voimakkaasti pieniinkin asioihin, taustalla voi olla tämä syvälle juurtunut malli