Näin ruoka-aineet kannattaa sijoitella jääkaappiin

Säilytätkö maitoa jääkaapin ovessa? Ei kannattaisi. Jotta tuotteet säilyisivät mahdollisimman pitkään tuoreina ja syömäkelpoisina, niiden sijoitteluun jääkaapissa kannattaa kiinnittää huomiota.
Sillä, miten sijoittelet ruoka-aineet jääkaapissa, on suuri merkitys niiden säilyvyyden kannalta. Näin eri ruoka-aineet säilyvät parhaiten ja vältyt ruokamyrkytyksiltä:
Ylähyllylle kannattaa sijoittaa juustot, jogurtit ja levitteet. Ylähyllyllä lämpötila pysyy varmimmin tasaisen kylmänä.
Keskihyllylle kannattaa laittaa ruuantähteet ja muu jo kuumennettu ruoka.
Alahylly on jääkaapin kylmin paikka. Sinne kannattaa sijoittaa maidot ja kananmunat. Myös raa’an lihan ja merenelävien paikka on alahyllyllä.
Alahyllyn alla on usein niin sanotut vihanneslaatikot. Niissä ilma on kaikkein kosteinta. Nimensä mukaisesti tämä on oikea paikka tuoreille vihanneksille, hedelmille ja juureksille.
Jotkut vihannekset ja hedelmät tuottavat etyleenikaasua, joka taas edistää joidenkin toisten vihannesten ja hedelmien pilaantumista. Ne kannattaa siis pitää erillään toisistaan. Kotimaiset Kasvikset ry:n sivuilta näet sekä etyleenille arat että etyleeniä runsaasti tuottavat kasvikset.
Jääkaapin ovi on jääkaapin lämpimin paikka. Sinne kannattaa sijoittaa mehut, majoneesi, lasipurkeissa olevat säilykkeet ja maustekastikkeet.
Lähde: Business Insider
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä tähtimerkki on selvästi muita älykkäämpi – kuulutko sinä joukkoon?
- Jos olet yli 50-vuotias nainen, tee nämä 5 asiaa aina herättyäsi
- 7 erinomaista syytä aloittaa jooga – kehosi ja mielesi tulevat kiittämään
- 6 helppoa ja yksinkertaista iltarutiinia, jotka saavat sinut nukahtamaan nopeammin
- Tässä on 15 vinkkiä, joiden avulla kävelet 10 000 askelta helposti joka päivä
- Älä koskaan tilaa kevytkokista lentokoneessa – arvaatko syyn?
- Kaikki älykkäät miehet tekevät nämä 10 asiaa ennen treffeille lähtöä
- 8 ruokaa, joita pidetään terveellisinä – mutta jotka eivät todellakaan ole sitä
- Tällä helpolla kikalla saat ripsistäsi pitkät ja tuuheat – oletko jo kokeillut tätä?
- Tunnetko todella kumppanisi? 10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi tietää puolisostaan
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää