Näin pussaat oikein ja et pety itsekään toimintaasi
Sitä tuskin on tullut ajatelleeksi, ainakaan tätä ennen, että suudellakin voi väärillä tavoilla.
Oletko itse kokenut joskus pettymyksen suutelusession jälkeen? Jos haluat välttää sellaista, kannattaa suudella näiden The List -sivuston ohjeiden mukaan. Sitä voi olla vaikea uskoa, että sitäkin varten tarvitaan ohjeita. Mutta kun olet lukenut nämä ohjeet läpi, saatat tulla toisiin ajatuksiin. Ehkä haluat suudella vieläkin enemmän, mutta sitäkään ei kannata tehdä liikaa, kuten aiemmin on uutisoitu kuinka liiasta suutelemisesta voi koitua monia ongelmia. Mutta sitä voi päästä tekemään liian vähän, jos sen tekee väärin.
1. Vältä käyttämästä liikaa kieltä
Tieteellisesti vaikuttaa siltä, että miehet pitävät suudelmasta sitä enemmän mitä kosteampi se on. Miesten sylki sisältää testosteronia, ja se liittyy kiihottumiseen, joten sitä on tarkoitus saada mahdollisimman paljon suutelukumppanin suuhun. Mutta se ei valitettavasti toimi yleensä niin, vaan suutelukumppani voi haluat pyyhkiä kasvonsa kuivaksi, jos suutelu on liian kosteaa. Varsinkaan naiset eivät pidä siitä, joten tämän ehkä jo tiesit, että kannattaa käyttää suudellessa vähemmän kieltä, jolloin suudelma pysyy kuivempana. Miehet kuitenkin voivat pitää siitä, että kieli työnnetään heidän suuhunsa.
2. Pysy mukana suuteluhetkessä
Suutelu tuntuu paremmalta, jos kumpikin on siinä täysillä mukana. Jos toinen ajattelee samalla jotain ihan muita asioita, eivät suudelmat ole onnistuneet. Suudelman aikana on tarkoitus kohdistaa kaikki ajatukset siihen suudelman toiseen osapuoleen.
3. Keskity muuhunkin kuin vain huulien suutelemiseen
Kun suudellaan vain huulia, jäädään paljosta paitsi. Jos suutelee muualtakin esimerkiksi kaulaa, saadaan suudelmasta ihan uusia kokemuksia. Se on myös kätevämpää, jos huulilla on huulipunaa, joka leviäisi huulille suudellessa. Siksi ei kannata unohtaa, että kehossa on muitakin eroottisia kohtia, joita voi suudella.
Kama Sutrassa on kuvailtu 30 erityyppistä suutelutapaa, jotka antavat suutelusta sen kuvan, että se on taidetta. Hyvän suutelijan etsiminen on vähän sama asia kuin sopivan kumppanin etsiminen. Kun suusi on raikas ja olet valmis miellyttämään ihmistä suudelmien kera, tuntuu suuteleminen varmasti hyvältä.
Lähde: The List
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista asioista, jotka älykkäimmät naiset tekevät ennen neljääkymppiä
- Hiipuuko motivaatio talven myötä? Nämä persoonallisuuden piirteet voivat selittää sen
- Tutkimus paljastaa ristiriidan miesten suhtautumisessa älykkäisiin naisiin
- Suomalaisten salikäytös puhututtaa – nämä asiat saavat veren kiehumaan
- Suomalaisten hygieniasta paljastui nolo fakta – yksi kehonosa jää monelta pesemättä
- Saat vanhempasi onnen kukuloille, kun sanot heille nämä asiat aikuisena
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Kolme kysymystä, joiden avulla karsit sopimattomat deittikumppanit jo ensitreffeillä
- Näillä 38 kysymyksellä opit ystävästäsi enemmän kuin osasit odottaa
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Fantasioiko kumppanisi muista? Nämä 5 merkkiä voivat paljastaa sen
- Äiti puuttui lapsensa kokemaan kiusaamiseen – nämä vinkit jokaisen vanhemman tulisi tietää
- Raja välittämisen ja takertumisen välillä voi hämärtyä – näistä merkeistä tunnistat läheisriippuvuuden
- Törkeimmät asiat, joita ihmiset tekevät ystävilleen – usein vielä täysin huomaamattaan
- Yllättävän moni suomalainen tekee talvella saman virheen suihkussa – ja sitten valitetaan oireista
- Nämä 8 merkkiä paljastavat, milloin ihminen on oikeasti onnellinen
- Hauskamielinen leikki paljastaa osallistujista enemmän kuin moni syvä keskustelu – uskallatko kokeilla?