Näin pidät meikkisi hyvänä lämpimällä säälläkin, neuvovat meikkitaiteilijat
Asiantuntijat antoivat neuvoja, joiden avulla helteisetkään päivät eivät pääse pilaamaan meikkiä.
Meikkaaminen lämpiminä päivinä voi tuntua turhauttavalta, puhumattakaan kunnon hellepäivistä. Yli +20 kohonneet lämpöasteet voivat saada meikin näyttämään kaikkea muuta kuin raikkaalta ja siistiltä.
Onneksi on kuitenkin tapoja varmistaa, että niin meikkivoide, ripsiväri kuin varjostukset eivät valu pitkin poskia lämpimässä säässä – vaikka kuinka hikipisaroita ilmestyisi lämmön takia iholle. The Independent jututti johtavia meikkitaiteilijoita, jotka laativat yhdessä selviytymisoppaan meikin käyttöön lämpöisiä päiviä silmällä pitäen, ja voit lukea heidän neuvonsa suomennettuna alta.
Pohjustusta
Meikkitaiteilija Lisa Potter-Dixonin mukaan hyvä lämmönkestävä meikki alkaa kunnon pohjatyöstä. Life & Lipstick -podcastissa mukana oleva asiantuntija suosittelee aloittamaan siitä, että kasvoille levittää hieman kosteusvoidetta tuomaan lisäkosteutta, mikä auttaa meikki kestämään pidempään ja istumaan kasvoilla paremmin.
Pohjustusvoidetta (primer) valitessa Potter-Dixon neuvoo suosimaan jotain kevyttä, joka vie pois ylimääräistä rasvaa iholta. Jos taas suosit hehkua meikissä, voit valita myös sellaisen vaihtoehdon, joka antaa hehkua sekä tekee tasaisen pohjan.
Narsin senior lead artist Rachel Hardie menee yhden askeleen pidemmälle: hän myönsi The Independentille tekevänsä multipohjustuksen. Tässä tekniikassa kerrostetaan kahta erilaista pohjutuskoostumusta. Hardie käyttää itse tähän Narsin kiiltoa imevää tuotetta sekä hehkua antavaa tuotetta.
Meikkipohja kuntoon
Kun pohjustusvoiteella on hoidettu pohja kuntoon, on seuraava askel MAC:n global senior artist Rachel O’Donnellin mukaan valita vedenkestäviä, hikeä ja kosteutta sietäviä tuotteita, jotka pärjäävät kostealle ilmalle ja ihollesi nouseville hikipisaroille.
O’Donnell suosittelee tätä varten MAC:n Pro Longwear Nourishing Waterproof Foundationia, joka toimii myös peitevoiteena ja kestää iholla pitkään, tai vastaavaa tuotetta. Potter-Dixon taas mainitsee vaihtoehtona kevyet koostumukset, kuten sävytetyt aurinkosuojat, jolloin saat samaan aikaan sekä suojaa auringolta että terveen hehkun iholle.
”Ultrasun on suosikkini”, Potter-Dixon paljasti The Independentille.
Parhaimpia tuloksia varten meikkitaiteilija neuvoo laittamaan meikkivoidetta kostealla beauty blenderilla, jotta tuote todella pysyy iholla.
Valitse vedenkestävää
Vedenkestävät tuotteet ovat pelastus etenkin todella hikisinä päivinä – ja etenkin kun haluaa välttää pandamaiset silmät. The Independentin haastattelemat meikkitaiteilijat suosittelivat joukon erilaisia ripsivärejä, jotka pysyvät hyvänä, kuten Maybellinen New York Lash Sensational Full Fan Effect Waterproof Mascara, Narsin Climax Mascara ja MAC:n In Extreme Dimension Waterproof Mascara.
Mutta ripsivärin lisäksi vedenkestävää kannattaa valita myös muissa tuotteissa. Potter-Dixon neuvoo sijoittamaan vedenkestäviin tuotteisiin myös huulia ja kulmakarvoja meikatessa.
Suosi voidemaisia tuotteita
Hikoilu ja lämmin sää voivat saada puuterimaiset tuotteet toimimaan ikävästi iholla, joten niin poskipunat kuin luomivärit kannattaa vaihtaa voidemaisiin tai geelipohjaisiin tuotteisiin. Narsin Hardie suosittelee merkin The Multiple -tuotetta, jota voi käyttää niin silmämeikissä, huulilla kuin poskissa.
O’Donnell lisäsi, että voidemaiset tuotteet on suunniteltu pysymään joustavina niiden laittoa varten, mutta ne kuivuvat ja asettuvat iholle niin, että tuotteessa yhdistyy voiteen helppous ja puuterimaisen pitkäkestoisuus.
Viimeistele
The Independentin mukaan jos tiedät olevasi koko päivän pihalla ja et halua huolehtia siitä, että jatkuvasti tarkistat onko meikkisi pysynyt hyvänä ja pitääkö tehdä korjauksia tai meikki haalistuu, on silloin meikinkiinnityssuihke oiva apu.
”Meikinkiinnityssuihkeet ovat mainio tapa pitää meikki paikoillaan. Suihkauta sitä kasvoillesi, kun meikkisi on valmis, pidelleen suihketta noin 30 sentin päässä kasvoiltasi”, Potter-Dixon neuvoo.
Meikkitaiteilijoiden suosikkeja meikinkiinnityssuihkeista ovat Urban Decayn All Nighter, Kate Sommervillen UncompliKated ja MAC:n Prep + Prime Fix +.
”Prep + Prime Fix + on viileä lasi vettä janoiselle iholle – se virkistää kuivuneita, kuumia kasvoja samalla pidentäen meikin kestoa”, O’Donnell sanoo.
Lähde: The Independent
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Pysäyttävä video: näin rasvapalo roihahtaa sekunneissa – muista munkkeja paistaessa
- Käytätkö piilolinssejä? Tämä virhe voi pahimmillaan sokeuttaa
- Etenkin iäkkäillä päiväunet voivat paljastaa kohonneen riskin kuolleisuuteen
- 7 yrttiä naisten vaivoihin – näihin on luotettu jo sukupolvien ajan
- Yli 50-vuotias? Kokeile tätä tuolitestiä – tulos voi paljastaa karun totuuden terveydestäsi
- Muistatko karppauksen? Vuosien jälkeen esiin noussut tieto yllättää
- Kiusallista alapään ongelmaa on turha hävetä – näin hoidat sen kuntoon helposti
- Haluatko eroon vatsarasvasta? Näin onnistut askel kerrallaan
- Lapset oppivat pyöräilemään jopa päivässä – tässä suosittu uusi menetelmä
- Jos sinulla on korkea verenpaine, tarkista ettet käytä näitä ravintolisiä tai rohdoksia
- Älä hanki lapsellesi tällaista vaatetta – Tukes varoittaa turvallisuusriskistä
- Tämän verran suomalaiset säästävät pahan päivän varalle – suurella osalla jää alle suosituksen
- 6 kysymystä, jotka jokaisen pitäisi kysyä itseltään viikon jokaisena päivänä
- Lapsen yksi pahimmista peloista on tällainen vanhempi – moni ei ymmärrä vaikutusta
- Kuusi juomaa, jotka lisäävät turvotusta ja närästystä – yksi tulee monelle yllätyksenä
- Näistä merkeistä tunnistat uskollisen miehen – 6 miestyyppiä erottuu edukseen
- Kaikista onnellisimpien parien viikonloppu koostuu näistä asioista
- Tutkimus paljastaa suomalaisten miesten huolestuttavat asenteet – joka viides ajatteli näin
- Näin lenkkeily rasittaa koiran kehoa – monelle valitettavan arkipäiväinen tapa
- Mikä peppumalli sinulla on? Näin se vaikuttaa siihen, mikä näyttää hyvältä päällä