Näin moni suomalainen matkailija näpistelee hotellista – jopa televisioita on lähtenyt mukaan kotimatkalle
Monella suomalaisella on tapana näpistellä tavaraa hotellissa majoittuessaan.
Lähes puolet suomalaisista matkalijoista (48 %) myöntää varastaneensa hotellista vähintään yhden tavaran, paljastaa Hotels.comin teettämä uusi näpistelytutkimus. Näpistelijöiden omatunto ei pahemmin soimaa, sillä jopa useampi kuin kaksi kolmesta (70 %) kertoo näpistyksistään perheelleen ja ystävilleen – täysin vailla syyllisyyttä.
Tutkimuksen mukaan vain pieni osa suomalaisista matkailijoista (12 %) tuntee syyllisyyttä hotellin pikkutavaroiden varastamisesta. Neljännes vastaajista on peräti sitä mieltä, että hotellitavaroiden ottaminen on aivan normaalia.
Mutta mitä suomalaiset matkailijat näpistävät eniten hotellihuoneista? Näpistelytutkimuksen mukaan yleisimpiä varastettavia ovat hotellien pienet hygienia- ja kylpyhuonetarvikkeet, joita näpistelee 56 prosenttia kyselyyn osallistuneista.
Noin kolmannes matkailijoista (30 %) kertoo vievänsä mukanaan hotellihuoneen teepussit ja kahvi- ja sokeripakkaukset, neljännes (23 %) myöntää napanneensa matkaan hotellin aamutohvelit ja 7 prosenttia on pakannut loman päätteeksi laukkuunsa hotellin kylpytakin. Vastaajien joukossa on myös adrenaliiniriippuvaisia, jotka kertovat nauttivansa aamiaiscroissantien varastamisen tarjoamasta jännityksestä (8 %).
Hotels.comin mukaan hieman yllättäen suomalaiset myöntävät varastaneensa myös epätavallisempia tavaroita. Tällaisia ovat esimerkiksi lautaset ja ruokailuvälineet (4 %), kahvin- tai vedenkeittimet (6 %), televisiot (4 %) ja jopa hotellin aulan kutsukellot (5 %).
Mukavuus on silti etusijalla: joka viides (19 %) ilmoittaa, että valitsisi kylpytakin ja tohvelit, vaikka valittavana olisi mikä tahansa hotellin tavara, mukaan lukien taideteokset, huonekalut tai jättisänky.
Hotels.comin näpistelytutkimus toteutettiin 1.-3. maaliskuuta OnePollin kautta ja siihen osallistui 4 500 vastaajaa Italiasta, Espanjasta, Ranskasta, Ruotsista, Tanskasta, Suomesta ja Norjasta.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?