Näin kauan suurin osa naisista odottaa ennen kuin jatkavat seksin harrastamista synnytyksen jälkeen

Tuore kysely selvitti, kuinka kauan äidit odottavat ennen kuin ryhtyvät jälleen petitouhuihin.
Synnytyksen jälkeen alapää on ollut kovilla ja onkin suositeltavaa odottaa jonkin aikaa ennen kuin alkaa jälleen harrastaa seksiä. Esimerkiksi suurin osa yhdysvaltalaislääkäreistä suosittelee odottamaan kuusi viikkoa, mutta kaikki eivät sitä odota ja toisilla kestää kauemmin kuin kuusi viikkoa.
Brasilian São Paulon yliopiston tutkijat päättivät selvittää, kuinka kauan naiset yleensä odottavat ennen kuin jatkavat seksin harrastamista synnytyksen jälkeen. Tutkijat tekivät kyselyn 800 uudelle äidille heidän seksuaalisista tavoistaan synnytyksen jälkeen ja tulokset voivat yllättää.
Journal of Sexual Medicinessä julkaistun tutkimuksen mukaan keskiverto nainen odottaa 2,1 kuukautta ennen kuin aloittaa jälleen seksin harrastamisen synnytyksen jälkeen. Tutkijat seurasivat naisia eri vaiheissa synnytyksen jälkeen ja heille selvisi, että 17 prosenttia naisista harrasti seksiä ennen kuutta viikkoa synnytyksestä ja 62 prosenttia harrastivat jälleen seksiä kuudennella viikolla.
22 prosenttia naisista odotti yli kolme kuukautta seksin jatkamisen kanssa. Women’s Healthin mukaan kaikki tutkimukseen osallistuneet naiset harrastivat kuitenkin jälleen seksiä seitsemän kuukauden kuluttua synnytyksestä.
Tutkimuksesta ilmeni myös, 87 prosentilla oli halua omata seksielämä synnytyksen jälkeen, mutta 13 prosenttia ei kokenut samaa. 21,1 prosenttia osallistujista taas kertoivat seksielämässä tapahtuneen laskua synnytyksen jälkeen.
Women’s Healthin mukaan tutkimus kuitenkin osoittaa, että naiset voivat edetä parhaaksi kokemaansa tahtia seksin jatkamisen suhteen eikä paineita tarvitse ottaa. Tärkeää onkin jatkaa seksiä kun itse, oma kumppani sekä emätin ovat siihen valmiita.
Lähde: Women’s Health
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä