Näin kauan suhteen alkuhuuma keskimäärin kestää – tutkimus antoi tarkan vastauksen

Jokainen, joka on ollut suhteessa, tietää miltä alkuhuuma tuntuu.
Sen haluaisi varmasti kestävän ikuisesti, mutta se on mahdotonta. Ajan myötä huuma laskee. Silloin voi esimerkiksi alkaa ärsyttämään, jos puoliso ei laske WC-pöntön kantta alas tai jokin muu ennen niin vähäpätöiseltä tuntuva asia. Se tiedetään nyt, kauanko alkuhuuma keskimäärin kestää.
Alkuhuuman aika vaihtelee, mutta keskimääräinen aika selvisi
Jokainen suhde on erilainen, joten alkuhuumakin kestää joissakin suhteissa pitkään ja joissakin vain hetken tai jotain näiden väliltä. On kuitenkin saatu laskettua kuinka kauan se keskimäärin kestää.
Tutkimuksen mukaan alkuhuuma kestää useimmilla pariskunnilla noin 30 kuukautta eli 2,5 vuoden ajan. Sehän on aika pitkä aika. Se voi loppua yhtäkkiä tai vähitellen.
Valitettavasti riippumatta siitä, kuinka ihastunut olet kumppaniisi, vatsassasi olevat perhoset lähtevät sieltä lopulta pois.
Alkuhuuman vaiheet kohti loppua voivat tapahtua näiden viiden vaiheen kautta:
1. Liimautuminen
2. Läheisriippuvuus
3. Valtataistelu
4. Itsenäisyys
5. Keskinäinen riippuvuus
Valitettavasti monet parit eivät saavuta tuota viidettä vaihetta.
Lähde: Your Tango
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- 15 naistyyppiä, joita miehet karttavat – oletko sinä yksi heistä?
- Kolmannes meistä lopettaisi parisuhteensa tämän ruokaan liittyvän syyn takia – lopettaisitko sinä?
- Näistä syistä kumppanisi ei ehkä koskaan polvistu eteesi
- Käytä tätä väriä, jos haluat saada miehen tuntemaan vetoa itseesi
- Nämä 6 yllättävää ruokaa auttavat sinua tulemaan raskaaksi
- 15 lausetta, joilla mies yrittää saada sinut sänkyyn – älä mene lankaan
- Punainen, pinkki vai kenties nude? Tämän huulipunasi väri paljastaa luonteestasi – tee testi!
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan
- Mitä kulmakarvasi paljastavat sinusta? Testaa, osuuko kuvaus kohdallesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- Pitkä tauko seksistä tuo muutoksia naisen alapäähän
- Jos mies tekee nämä 10 elettä seurassasi, olet hänelle todella tärkeä
- Miehet, huomio: Tämä haitallinen tapa voi kutistaa penistä jopa sentillä
- Tämä pieni kehonkielen muutos voi paljastaa, että miehesi pettää sinua
- 15 yksittäistä ruokaa, jotka tukevat laihduttamista tehokkaasti
- Lisää tätä jäistä herkkua vesilasilliseen – juoma auttaa sinua saamaan litteämmän vatsan
- Oletko yli 40-vuotias? Nämä ruoat kannattaa viimeistään nyt jättää pois ruokavaliosta
- Näistä syistä kumppanisi ei ehkä koskaan polvistu eteesi
- Nämä 8 ruokaa auttavat sinua saamaan upeat hiukset
- Tee nämä 15 asiaa, ja saat miehen takuuvarmasti kiihottumaan