Näihin karmeisiin vieraisiin törmää useimmissa häissä: varmista ettet tee samoja virheitä

Häät ovat yksi elämän hienoimmista juhlista, mutta joissakin tapauksissa käy valitettavasti niin, että joku tai jotkut vieraista tekevät kaikkensa pilatakseen tunnelman tuona päivänä.
Toki suurin osa vieraista käyttäytyy rauhallisesti ja kunnioittavasti, mutta nämä Metro-sivuston listaamat kymmenen tapausta ovat sellaisia vieraita, joita kukaan ei toivo häihinsä.
1. Känniset vieraat
Tällaiset vieraat todella ottavat kaiken irti ilmaisista hääjuomista, tai sitten he käyvät ottamassa huikkaa omasta taskumatistaan nurkan takana.
Aluksi he ovat hilpeällä tuulella ja saattavat piristää tunnelmaa, mutta illan kuluessa he alkavat ärsyttää muita vieraita ja löytyvät seuraavana aamuna nukkumasta joko vessasta tai puskasta.
2. Arvostelevat vieraat
Nämä vieraat tunnistaa helposti siitä, että he pyörittelevät silmiään ja arvostelevat äänekkäästi häiden koristelua, ruokaa ja kaikkea muutakin häihin liittyvää.
Tällaisten vieraiden kohdalla alkaa helposti miettiä, miksi heidät kutsui mukaan alun perinkään.
3. Entinen kumppani
Eksän kutsuminen häihin voi vaikuttaa hyvältä tavalta osoittaa, että erositte ystävinä, mutta todennäköisesti odotettavissa on paljon epämukavia hiljaisuuksia, kun eksäsi kertoo muille, miten tuntee hääparin.
4. Huomionhakuiset vieraat
Näille vieraille ei riitä, että heidät on kutsuttu mukavaan tapahtumaan, johon saa pukeutua hyvin ja jossa saa pitää hauskaa. He tarvitsevat enemmän.
Tällainen vieras tekee mitä vain tulevansa huomatuksi, oli kyse sitten hyvin näyttävästä ihastumisesta toiseen vieraaseen, toisten tönimisestä hääkimpun nappaamiseksi tai odottamattoman puheen pitämisestä.
5. Vieraat, joita et tunne
Huomaat nämä hyvin pukeutuneet vieraat, mutta sinulla ei ole aavistustakaan siitä, keitä he ovat.
Vaikuttaisi siltä, että vanhempasi ovat jollakin kumman keinolla livauttaneet heille kutsun, ja vaikka et tiedä edes heidän nimiään, olette ilmeisesti olleet erottamattomia lapsina.
Nämä vieraat poistuvat aikaisin ja kirjoittavat kumppanisi nimen väärin onnittelukorttiin.
6. Uteliaat vieraat
Nämä vieraat pörräävät ympäriinsä kärpäsen lailla ja tenttaavat kaikilta vierailta, milloin he ovat menossa naimisiin, kuinka heidän parisuhteensa voi tai kuka on juuri eronnut tai joutunut jätetyksi.
Tällainen vieras kuvittelee olevansa hyvä saattamaan uusia pareja yhteen, mutta todellisuudessa hän on vain ärsyttävän utelias.
7. Katkera sinkkuvieras
Tämä raukka on jätetty äskettäin ja joutunut saapumaan häihin yksinään.
Hän haluaa kaikkien tietävän, että rakkaus ei kestä ja että kaikki avioliitot ovat tuhoon tuomittuja. Todennäköisesti heidät tavataan itkemästä kakkuunsa iltakymmeneen mennessä.
8. Huono tanssija
Tällainen vieras on hyvin koominen, sillä hän luulee näyttävänsä tanssilattialla ballerinalta, mutta todellisuudessa he tömistelevät ympäriinsä käsivarret vispaten.
Rytmistä ei ole tietoakaan ja vielä vähemmän oikeista lyriikoista. Lisäksi hiki lentää ympäriinsä. Kamalaa katsottavaa.
9. Alipukeutunut vieras
Ilmeisesti kyseiseltä vieraalta on jäänyt lukematta häiden pukukoodi, joten hän ilmestyy paikalle rennoissa oleskeluvaatteissa.
10. Kilpaileva vieras
Usein häistä löytyy se yksi ärsyttävä vieras, jonka on huomautettava joka käänteessä, miten hänen häänsä olivat monella tapaa paremmat kuin sinun.
Kyseessä voi olla sarkastinen huomautus viinistä tai juhlapaikasta – tavoitteena on saada sinut tuntemaan, että hääsi ovat kakkosluokkaa hänen häihinsä verrattuna.
Lähde: Metro
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi
- Vältä näitä 4 kuvaa – ne voivat pilata mahdollisuutesi Tinderissä