Suomi ei päässyt kärkijoukkoihin.

Kondomimerkki Durexin teettämän seksuaalisen hyvinvointikyselyn mukaan meksikolaiset, intialaiset, puolalaiset ja kreikkalaiset ovat tyytyväisimpiä seksielämiinsä. Durexin kysely tehtiin seksuaalisesti aktiivisille heteroille ympäri maailman.

Kyselyn mukaan meksikolaiset ovat 63 prosenttisesti tyytyväisiä seksielämäänsä, intialaiset 61 prosenttia, puolalaiset 54 prosenttia ja kreikkalaiset 51 prosenttia. Yahoo! Shinen mukaan syy tyydyttävään seksielämään ei kuitenkaan ollut aktikertojen tai orgasmien määrä eikä mahtavat esileikit, vaan kunnioitus.

Meksikossa 88 prosenttia vastaajista kertoi tuntevansa olonsa kunnioitetuksi seksin aikana. Puolassa 74 prosenttia kertoi tuntevansa samoin ja Intiassa 73 prosenttia ja Kreikassa 71 prosenttia vastaajista.

Durexin kyselyssä selvisi myös, että he, jotka kertoivat omavaansa jännittävän seksielämän, pystyivät myös hyvillä mielin kertomaan kumppanilleen, millaisesta seksistä pitävät aktin aikana. Tässäkin osassa Meksiko, Intia, Puola ja Kreikka olivat kärjessä.

Lähde: Yahoo! Shine