3 neuvoa, joiden avulla vältätte parisuhteen yleisimmän riidan aiheen
Tästä aiheesta pariskunnat riitelevät kaikkein eniten, mutta se on mahdollista välttää.
Kaikki pariskunnat riitelevät välillä, ja se on aivan luonnollista. Riitely tekee suhteelle usein myös hyvää, ainakin silloin, jos kumpikin osapuoli osaa riidellä reilusti ja rakentavasti.
Toki on hyvä, jos pariskunta osaa kommunikoida keskenään niin hyvin ja sopia yhteiset pelisäännöt, jotta kaikkia riitoja ei välttämättä edes synny.
Mikä sitten on pariskuntien yleisin riidan aihe?
Se on raha. Kyseessä on aihe, josta lähes kaikki pariskunnat riitelevät ja jopa viidesosa haastatelluista kertoi, että rahaan liittyvät riidat ovat pariskunnin suurin haaste.
Riidat syntyvät useimmiten siitä, että pariskunnan osapuolilla on hyvin erilaiset käsitykset siitä, mihin rahaa tulisi käyttää ja kuinka paljon. Myös epärehellisyys raha-asioissa voi luoda ongelmia.
Raha-asioista ei kuitenkaan ole pakko riidellä, jos kommunikointi pelaa ja kumpikin osapuoli panostaa avoimuuteen raha-asioissa.
Kokeilkaa seuraavia neuvoja, jos ette halua riidellä raha-asioista – ainakaan usein.
- Kuukausittainen palaveri
Tämä voi kuulostaa hassulta, mutta istukaa kerran kuussa alas, ja käykää kummankin raha-asiat läpi. Keskustelkaa isoista hankinnoista, laskuista, jotka pitää maksaa, ja kaikista muistakin ostoksista tai investoinneista, jotka vaikuttavat yhteiseen talouteen. Näin ongelmat eivät pääse kasvamaan suuriksi. - Olkaa rehellisiä
Jos ostit juuri kalliin merkkilaukun, et ehkä haluaisi kertoa asiaa kumppanillesi, ja voisi olla houkuttelevaa unohtaa mainita asiasta. Jos kumpikin parisuhteessa on kuitenkin rehellinen raha-asioistaan, on yhteinen suunnittelu ja budjetointi paljon helpompaa. - Olette tiimi
Muistakaa, että olette tiimi! Sen sijaan, että syyttelisitte toisianne, muistakaa tehdä yhteistyötä myös raha-asioissa. Rahaan liittyvät asiat ovat tärkeitä pitkässä parisuhteessa, ja tämä kannattaa muistaa omassa kommunikoinnissa ja prioriteeteissa.
Jaa artikkeli myös ystävillesi!
Lähde: Best Life
LUE MYÖS:
- Äiti opettaa tyttärelleen nämä 10 asiaa, jotta tämä ei koskaan hyväksyisi huonoa kohtelua
- Mitä millainenkin kosketus tarkoittaa? Näin tulkitset miehen eleitä
- Miehetkin juoruavat kavereilleen – olisitko arvannut, mistä he puhuvat yleisimmin?
- Paino nousee talvella helpommin – sen vuoksi vältä näitä sudenkuoppia
- Ota oppia ja heittäydy – 17 roolileikkiä piristämään parisuhdetta
- Rahan lainaaminen ystävälle voi tulla kalliiksi – eikä vain rahallisesti
- Nainen paljastaa, miten hän sai kurvikkaamman vartalon ilman kuntosalia
- Näitä 10 virhettä kannattaa välttää kuukautisten aikaan – lisäävät turvotusta ja nostavat painoa
- Yllätä kumppanisi uudella suutelutekniikalla – uutta kipinää suhteeseen
- Älä sorru näihin eron jälkeen – 10 asiaa, jotka vain vaikeuttavat eteenpäin pääsemistä
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 6 syytä, miksi kannattaa valita vanhempi mies kumppaniksi
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi