Myös peppuseksi voi johtaa orgasmiin – näin sinäkin voit kokea sellaisen

Peppuseksi kiehtoo monia ja se voi tarjota yhtä suuria nautinnon tunteita kuin yhdyntä ja suuseksikin.

Peppuseksi on edelleen hieman tabu, mutta sen kokeileminen kiinnostaa monia ja se on yleinen fantasia. Kerroimme aiemmin, että lähes neljännes suomalaisista on joskus kokeillut peppuseksiä ja yli kymmenes olisi valmis kokeilemaan sitä.

Peppuseksin kokeileminen voi tuntua jännittävältä ja hermostuttavalta – etenkin ensimmäisillä kerroilla – mutta kun sen makuun pääsee, voi se tuottaa suurta nautintoa ja johtaa orgasmiin. Anaaliorgasmit syntyvät peräaukon hermotuksen stimulaatiosta.

Peppuseksi stimuloi gynekologi Kimberly Langdonin mukaan miehillä P-pisteenä tunnettua aluetta ja naisilla se antaa painetta A-pisteenä tunnetulle alueelle, joka sijaitsee syvemmällä ja lähempänä kohdunkaulaa alueella, joka tunnetaan anterior fornixina. Langdonin mukaan pitkittynyt painaminen/työntäminen yhdessä kohtaa toistuvan työntyvän liikkeen sijaan voi auttaa joitakin saamaan orgasmin.

Sertifioitu seksivalmentaja Alicia Sinclair neuvoi Women’s Healthille, miten tämän A-pisteen voi löytää. Sinclairin suosittelee koettamaan työntää sormea, dildoa tai penistä kohti napaa samaan tapaan kuin tavoittelisit G-pistettä emättimen puolella.

Näin voit kokea anaaliorgasmin

Women’s Health listasi erilaisia tapoja, jotka voivat auttaa kokemaan nautinnollisen anaaliorgasmin.

Hengitä syvään ja rentoudu: Usein peppuleikkien aikana nainen alkaa stressata ja kun stressi astuu kuvioon, kiihottuminen vaikeutuu. Kun peppuseksiä kokeilee ja harrastaa, voi muutama syvään vedetty henkonen, rentouttavan musiikin soittaminen tai jopa rauhoittavan maiseman kuvitteleminen mielessä vaikuttaa suuresti kokemukseen.

Tee olo mukavaksi: Somaattinen seksologi Jaiya Ma kertoo, että siitä on apua, jos tuntee olonsa mukavaksi puhtauden, asennon ja oman mielen kanssa. Ma suosittelee myös tekemään Erotic Blueprint -kyselyn, joka voi auttaa sinua sekä kumppaniasi/kumppaneitasi hahmottamaan, mitkä asiat tekeävät olon mukavaksi ja kiihottuneeksi sängyssä.

Etene hitaasti: Sinclair suosittelee pitämään tahdin rauhallisena. Jos olet täysin kokematon peppuseksin suhteen, voit myös aloittaa pienin askelin ja kokeilla peppuleikkejä yksin. Sinclair neuvoo käyttämään aluksi omaa sormea tai todella ohutta tappia tai anaalipalloja tai -kuulia. Kun olet tottunut näihin uusiin tuntemuksiin, voit pyytää kumppanisi mukaan ja kertoa, mistä pidät ja et pidä peppuseksissä.

Suosi sellaista, josta tiedät pitäväsi: Anaaliorgami on sitä todennäköisempää, mitä enemmän mukana on juttuja, jotka tavallisestikin toimivat sinulle. Jos laukeat parhaiten niin, että seksissä on mukana vibraattori, ota se mukaan myös peppuseksiin; jos nautit sitomisleikeistä ennen yhdyntää, kokeile samaa myös peppuseksin kanssa.

Kokeile eri tekniikoita: Vaikka tuttu ja turvallinen on mainiota, ei siitäkään ole haittaa, että kokeilee jotain uutta. Sinclair vinkkaa esimerkiksi kokeilemaan yhdynnän aikana myös peppujuttuja – anustappi tai sormi voi tuntua nautinnolliselta kummastakin osapuolesta.

Etene hitaasti, jos olet antava osapuoli: Peppuseksissä hitaus on valttia, koska peräaukko ei kostu itsestään ja on tärkeä varmistaa, että saava osapuoli tuntee olonsa mukavaksi. Seksuaalivalmentaja Ericka Hart muistuttaa, että osapuolet puhuvat siitä, mikä tuntuu hyvältä ja myös saavat toisiltaan suostumuksen siihen, mitä ovat tekemässä tai jatkaa tietyillä tavoilla. Jos suostumusta ei tule, on silloin touhu jätettävä kesken.

Muista liukuvoide: Kokeilitpa peppujuttuja yksin tai kumppanin kanssa, on liukuvoide erittäin tärkeä pitää osana puuhastelua. Kuten yllä jo todettiin, ei peräaukko kostu itsestään ja ilman liukuvoidetta syntyy kitkaa, joka ei tunnu hyvältä ja voi jopa aiheuttaa haavaumia. Jos tavoitteena on anaaliorgasmi, on liukuvoiteen käyttö runsaalla kädellä suositeltavaa. Sinclair kuitenkin kehottaa tarkistamaan, ettei liukuvoiteessa ole mitään puuduttavaa mukana: sellaisen käyttö vie tunnetta pois, joten nautinto jää vähäisemmäksi ja sitä ei välttämättä huomaa ennen kuin on liian myöhäistä, jos peppuseksi menee liian rajuksi.

Kokeile erilaisia asentoja: Ma suosittelee kokeilemaan asentoa, jossa peppuseksin saava osapuoli makoilee vatsallaan toinen jalka koukussa allaan ja tyyny yläkropan alla. Tämä voi helpottaa kumppanin pääsyä takamukseesi. Toinen hyvä vaihtoehto on olla kyljellään, polvet kiinni rinnassa sekä tietysti doggy style, eli takaapäin-asento, jota myös tavallisessa yhdynnässä käytetään.

Muista turvallisuus

Asiantuntijat suosittelevat pitämään muutaman seikan erityisesti mielessä:

  • Varmista, että anaaliseksiin käytettävässä lelussa on leveä alaosa, ettei lelu päädy kokonaan sisuksiin ja edessä ole lääkärireissu.
  • Muista aina, ihan joka kerta käyttää liukuvoidetta.
  • Pese peräaukon alue ja kaikki lelut lämpimällä saippauvedellä.
  • Käytä kondomia suojautuaksesi sukupuolitaudeilta.
  • Älä siirry peräaukosta emättimeen, jos penistä/sormea/seksilelua ei ole puhdistettu välissä.

Lähde: Women’s Health


Näin saat 20 vapaapeliä

Et tarvitse omaa talletusta

  • Avaa pelitili Kalevala Kasinolle.
  • Valitse suosikkipeli Reactoonz ja pelaa 20 vapaapeliä ilman omaa talletusta!
  • Lisäksi tarjolla huikea 325€ bonus.