Muutos mallimaailmaan Ranskassa: Työt lääkärintodistuksen takana
Kuva: Fotolia
Malleilta vaaditaan jatkossa lääkärintodistus todistukseksi terveellisestä painosta.
Kerroimme keväällä, kuinka Ranska aikoi kieltää liian laihat mallit. Nyt maassa on tullut voimaan uusi laki, jonka myötä mallit joutuvat todistamaan lääkärintodistuksella voivansa tehdä töitä. The Guardianin mukaan mallien täytyy antaa työnantajilleen lääkärintodistus, joka vahvistaa, että mallin terveys sopii hänen työhönsä. Terveyttä arvioidaan painoindeksin avulla ja jos lääkärintodistusta ei ole, voi siitä joutua jopa kuudeksi kuukaudeksi telkien taakse ja maksaa 75 000 euroa sakkoja. Laista jätettiin pois pykälä, jossa olisi määritelty minimipainoindeksi muoti- ja mainosalalla työskenteleville. Sen sijaan lääkärit saavat päättää, onko malli liian laiha muun muassa iän, sukupuolen ja vartalon muodon perusteella. Laki tuo muutoksia myös lehtien käytäntöihin, sillä The Guardianin mukaan jos malleista otettuja valokuvia on käsitelty kaventaen tai suurentaen mallia, pitää siitä kertoa kuvan yhteydessä. Jos lakia ei noudata, voi siitä seurata 37 500 euron sakot tai 30 prosenttia kyseisen mainoksen arvosta. Anoreksiaongelman lisääntyessä mallien keskuudessa ja yhä useamman nuoren sairastuessa syömishäiriöihin, on ankaran lain tarkoitus laittaa näille kampoihin. Lakia on kuitenkin kritisoitu. ”Olisi parempi tarjota enemmän resursseja anoreksiapotilaiden hoitoon”, psykiatri ja psykoanalyytikko Marie-Rose Moro kommentoi jo lain esittelyvaiheessa keväällä lisäten, että yhteiskunnassa pitäisi olla enemmän tietoa syömishäiriöistä. Mallitoimistot ovat myös hyökänneet lakia vastaan. ”On todella vakavaa yhdistää anoreksia mallien laihuuteen ja siinä jätetään huomiotta se, että anoreksia on psykogeeninen sairaus”, sanoi pääsihteeri Isabelle Saint-Felix Synamista, joka edustaa noin 40 mallitoimistoa Ranskassa.Mitä mieltä sinä olet Ranskan laista? Kerro se kommenteissa!
Lähde: The GuardianLUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Tämä helppo harjoitus voi alentaa verenpainetta jo yhden kerran jälkeen
- 4 tärkeää oivallusta, jotka tekevät elämästä entistä onnellisempaa iän myötä
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Tuntuuko, että työ vie kaikki voimasi? Syy ei välttämättä ole edes työssä
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä
- Eikö paino tunnu millään laskevan? Tässä menee todennäköisesti pieleen
- Tuntuuko, että muut tuntevat miehestäsi aivan eri version kuin sinä? Tästä voi olla kyse
- Painonpudotukseen liittyy sitkeitä uskomuksia – näistä on aika luopua, jos haluat tuloksia