Miten korona-aika on vaikuttanut suomalaisten seksielämiin? Tuore tutkimus teki mielenkiintoisia havaintoja
Koronapandemian aiheuttama poikkeava aika on vaikuttanut ihmisten elämiin jo lähes parin vuoden ajan.
Arjessa koettujen muutosten lisäksi pandemia on jättänyt jälkensä elämään myös makuuhuoneen puolella. Kaalimato.comin teettämästä tuoreesta tutkimuksesta ilmenee, että vaikutukset ovat olleet sekä positiivisia että negatiivisia.
Tutkimuksen mukaan erityisesti 18-24- ja 25-34-vuotiaat ovat saaneet kotoilusta uutta puhtia makuuhuoneeseen. He ovat näin ollen kokeneet pandemian vaikuttaneen vanhempia ikäluokkia positiivisemmin.
”Lasten harrastustoiminnan rajoittaminen ja etäopetukseen siirtyminen on lisännyt lasten kotona vietettyä aikaa ja näin ollen saattanut aiheuttaa stressiä ja oman ajan puutetta vanhemmissa ikäluokissa”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.
”Tämä vaikuttaa herkästi myös seksielämään. Nuoremmissa ikäluokissa lisääntynyt kotoilua ja yhdessä olo on taas vaikuttanut positiivisesti seksielämään”, hän lisää.
Oman ajan puute voi näkyä seksielämässä
Yhdessä asuvien pariskuntien kohdalla yhdessä vietetyt tunnit eivät ole välttämättä tehneet hyvää petiaktiivisuudelle, ja Kaalimadon mukaan he ovat pandemian aikana hypänneet vällyjen väliin aiempaa harvemmin. Etätyösuositukset ovat ajaneet osan pariskunnista saman katon alle myös työpäivien ajaksi, jolloin oma aika on jäänyt vähiin.
Kaalimadon mukaan myös harrastusten rajoittaminen ja esimerkiksi päivittäisten työmatkojen aikana saadun oman hetken puuttuminen voi kiristää hermoja ja saada samalla housun napit pysymään tiukasti kiinni. Toisen ympärivuorokautinen läsnäolo voi siis vaikuttaa herkästi myös seksuaaliseen virittäytymiseen.
”Pandemian aiheuttama jatkuva yhdessä olo voi tuoda haasteita parisuhteeseen. Oma aika ja erillisyys on parisuhteessa tärkeää ja niiden puute voi näkyä seksissä esimerkiksi haluttomuutena”, Lavikainen toteaa.
Asiasta kannattaa kuitenkin keskustella kumppanin kanssa avoimesti. Seksuaaliterapeutti muistuttaa, että toinen osapuoli ei välttämättä tunne samoin, jolloin omista tunteista kommunikointi voi auttaa pääsemään asiassa eteenpäin.
”Kannattaa pohtia yhdessä helpottavia keinoja tilanteeseen”, hän kehottaa.
Seksivälineet paremmin tutuksi
Tutkimuksen mukaan sooloseksiin soveltuvia seksivälineitä käyttäneet suomalaiset sen sijaan ovat kokeneet pandemian vaikutukset seksielämäänsä muita positiivisemmin. Masturbointi ja omaan kehoonsa tutustuminen on siis tuonut monille iloa ja tyydytystä epävarman tilanteen keskellä.
Lavikaisen mukaan koronapandemian pakottaessa viettämään enemmän aikaa kotona, monet ovat löytäneet tilaisuuden tutustua erilaisiin seksivälineisiin.
”Seksivälinevalikoimaan on helppo tutustua esimerkiksi verkossa, josta saa tuotekuvausten ja -arvosteluiden avulla paljon hyödyllistä tietoa välineiden valintaan”, hän sanoo.
Tutkimuksen mukaan myös fantasioinnilla yhdessä kumppanin kanssa on ollut positiivinen vaikutus seksuaalisen vireen ylläpitämiseen poikkeusolojen aikana. Samaan aikaan kuitenkin suomalaiset, jotka eivät fantasioi, mutta ovat myötämielisiä kumppanin fantasioiden toteuttamiseen, ovat kokeneet pandemian vaikuttaneen seksielämään negatiivisesti.
Seksipelit avuksi
Lavikainen muistuttaa, ettei fantasioimiseen ole olemassa vain yhtä oikeaa tapaa, vaan, siitä voi nauttia niin yksin kuin yhdessäkin.
”Fantasiat voivat rikastuttaa parisuhdetta tai tuoda uutta potkua seksielämään. Toisen fantasiaa toteuttaessa voi jopa itsekin innostua jakamaan omia fantasioitaan”, hän kertoo.
”Jos ei kuitenkaan ole täysin varma toisen osapuolen suhtautumisesta aiheeseen, pieni pohjustaminen ei ole pahitteeksi. Apuna voi käyttää esimerkiksi erilaisia seksipelejä, joissa on tehtävien lisäksi kysymyksiä koskien fantasioita”, Lavikainen rohkaisee.
Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat iältään 18-70-vuotiasta suomalaista verkkotutkimusyhtiö Bilendin M3 Paneelissa huhtikuussa 2021 ja lähtöotos on kansallisesti edustava. Tammikuussa 2022 kansalaiskyselydataan tehtiin lisäanalyysejä regressioanalyysin keinoin.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kuinka kauan koiran voi jättää yksin kotiin? Tähän voisi vetää rajan
- Työterveyslääkäri paljastaa, mitkä merkit herättävät epäilyn liiallisesta alkoholinkäytöstä
- 18 asiaa, jotka vain raskaana ollut voi ymmärtää
- Jos nämä asiat toteutuvat suhteessanne, olet löytänyt sen oikean
- Pieneltä tuntuva virhe grillatessa voi aiheuttaa mittavat vahingot
- Ethän käytä tätä yleistä kylpyhuoneen pesuainetta saunan pesuun?
- Ilmalämpöpumpusta voi tulla tuhansien eurojen lasku – vakuutus ei aina auta
- Haaveiletko elämästä Kreikan saarella? Nyt tarjolla on poikkeuksellinen mahdollisuus ja ilmainen asunto
- Luuletko, että elämässäsi menee huonosti? Nämä merkit kertovat muuta
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- 6 juomaa, jotka voivat olla syynä siihen, ettei paino putoa
- Nainen, älä koskaan tee näitä 9 asiaa miehen takia
- 10 merkkiä siitä, että rakastat häntä enemmän kuin hän sinua
- Miten helppoa sinuun on rakastua? Katso, mitä horoskooppisi kertoo
- Muistatko nämä? Yli 20 vanhaa juhannustaikaa keskikesän yöhön
- Miehet, joilla on poikkeuksellisen hyvä vaimo, saavat kokea nämä 3 asiaa muita useammin
- Tee tehokas hyttysansa tyhjästä muovipullosta – tarvitset lisäksi kolme raaka-ainetta
- Pitkästä suhteesta eronneet huomasivat nämä 10 muutosta ennen eroa
- Erityisesti naisilla tämän juoman todettiin helpottavan masennusoireita
- Suomalaistutkimus kumoaa yleisen uskomuksen imetysongelmista