Miksi naiset voihkivat seksin aikana? – kyselyn perusteella siihen löytyy monta syytä
Olet varmasti samaa mieltä siitä, että ihmiset päästävät outoja ääniä, kun he harrastavat seksiä.
Etenkin naiset päästävät seksin aikana paljon ääniä, jotka kuulostavat esimerkiksi voihkinnalta. Mutta miksi naiset tekevät niin? Tästä on kysytty naisilta suoraan ja saatu hyviä vastauksia. Asialla olivat Central Lancashire yliopiston tutkijoiden päällikkö Gayle Brewer sekä Leedsin yliopiston Colin Hendrie, joiden kyselyyn osallistui 71 seksuaalisesti aktiivista naista. Naisilta kysyttiin, että miksi he ääntelehtivät seksin aikana.
Kyselystä selvisi myös, milloin seksin aikana yleensä voihkitaan
Suurin osa kyselyn tuloksista olivat sellaisia, joita saattoi odottaa. Vastaajista 66 prosenttia kertoi ääntelehtivänsä seksin aikana nopeuttaakseen seksikumppaninsa orgasmin saamista. Peräti 87 prosenttia kertoi tekevänsä niin, että saisi itse tuon huipennuksen.
Mutta kyselyssä selvisi myös se, että naiset voihkivat myös silloin, jos he kyllästyvät, väsyvät tai tuntevat olonsa epämukavaksi seksin aikana, jonka ansiosta seksi olisi nopeammin ohi.
Kysely paljasti myös yleisen ajankohdan voihkimiselle. Tuollaisia ”seksiääniä” tehdään yleensä juuri siinä vaiheessa, kun mies on saamassa siemensyöksyn. Mutta monet naiset voihkivat myös silloin, kun he saavat itse orgasmin, jolloin äänet eivät ehkä ole teeskentelyä.
Lähde: Stay at Home Mum
LUE MYÖS:
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Unohda yleinen harhaluulo hyvästä parisuhteesta – riidattomuus ei välttämättä olekaan hyvä merkki
- Nainen voi kyllästyä suhteessa asiaan, jota mies tuskin tulee edes ajatelleeksi
- Näitä 10 lapsen huonona pidettyä tapaa ei kannata yrittää opettaa kokonaan pois
- Sanat ja teot, joita lapsi ei unohda – vanhempi, älä sorru näihin
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Äiti, älä aja itseäsi burnoutiin – 10 keinoa ehkäistä uupuminen ajoissa
- Onko ystävyytenne muuttunut? Nämä merkit voivat enteillä loppua
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen