Muun muassa ”väärään lokeroon” luiskahtanut vehje ja häiritsevä kissa ovat saaneet seksihalut tyssäämään seinään.

Minkälaiset asiat saavat kutkuttavan lemmenhetken tunnelman romahtamaan suomalaisten makuuhuoneissa? Kaalimato.com on selvittänyt vastauksen tähän kysymykseen kyselytutkimuksella, jonka mukaan suomalaisilla on selkeä näkemys siitä, mitkä asiavat vähentävät eniten seksihaluja.

Yleisimpiä tunnelman latistajia kyselyn mukaan ovat kumppanin huono hygienia (51%), stressaava elämäntilanne (45%) sekä kumppanin passiivisuus (43%). Kaalimato kertoo, että myös kumppanin läsnäolon puute (37%) ja kuivat paikat (35%) ovat suomalaisten mielestä asioita, jotka erityisesti laskevat seksihaluja.

”Jotta omat seksihalut olisivat mahdollisimman korkealla h-hetkellä, voi niitä koittaa voimistaa virittäytymällä tunnelmaan jo etukäteen”, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo tiedotteessa.

”Ennen seksiä kannattaa tehdä sellaisia asioita, jotka nostattavat omaa haluasi. Se voi olla vaikkapa ihokarvojen sheivaaminen, kivojen alusvaatteiden käyttäminen tai ihan mitä tahansa muuta, joka saa sinut tuntemaan olosi seksikkääksi. Toinen hyvä keino on ryhtyä muistelemaan sellaista seksikertaa, jolloin seksi on tuntunut erityisen hyvältä ja ollut todella kiihottavaa”, hän neuvoo.

Ajatusten harhailu vie naisilta seksihaluja

Suomalaiset naiset ja miehet ovat samaa mieltä kaikkein häiritsevimmistä asioista sängyssä, mutta eroja myös löytyy. Naiset esimerkiksi kokevat huomattavasti miehiä useammin (37 % vrt. 25 %), että omien ajatuksien harhailu muualle seksin aikana vie seksihaluja.

Lisäksi naisista lähes kolmannes kokee seksihalujensa laskevan liian lyhyestä esileikistä (32 %), kumppanin liian kovakouraisista otteista (29 %) sekä häpeästä omaa kehoaan kohtaan (31 %).

”Naisten keskuudessa korostuva ajatusten harhailu, häpeä omasta kehosta sekä liian lyhyt esileikki saattavat jopa osittain linkittyä toisiinsa. Jos ajatukset ovat jossakin muualla, kuten omissa epävarmuuksissa, kestää kiihottumisessakin usein tavanomaista pidempään”, Lavikainen toteaa.

”Toisaalta jotkut naiset tarvitsevat pidempää esileikkiä kiihottuakseen riittävästi siitäkin huolimatta, että ajastusten harhailua tai epävarmuutta omasta kehosta ei olisi”, hän lisää.

Lavikaisen mukaan ajatusten harhailuun seksin aikana voi toimia läsnäolo- ja rentoutusharjoitukset ja yleensäkin stressin vähentäminen elämässä.

Kondomin käyttö laskee miesten seksihaluja

Kaalimadon mukaan suomalaismiesten vastauksissa korostuvat varsin toisenlaiset asiat kuin naisilla. Esimerkiksi lähes joka neljäs (24 %) suomalaismies kokee kondomin käyttämisen laskevan omia seksihalujaan.

”Huonot kokemukset kondomin käytössä, kuten erektion laskeminen kondomia asettaessa, saattavat aiheuttaa negatiivisen kierteen, jossa kondomista otetaan paineita. Jännityksen johdosta kondomin asettaminen voi epäonnistua kerta toisensa jälkeen”, Lavikainen sanoo tiedotteessa.

”Kondomin laittaminen katkaisee väistämättä kiihkeän hetken, mutta kondomin asettamiseen kannattaa silti suhtautua rennoin mielin. Voi esimerkiksi miettiä, voisiko kondomin laittamisesta tehdä kiihottavan osan seksiä tai voisiko kondomin asettaakin seksikumppani”, hän lisää.

Yli viidennes (20%) tutkimukseen osallistuneista miehistä mainitsi myös kumppani karvoituksen latistavan tunnelmaa.

”Suuseksissä tuuhea karvoitus voi olla joidenkin mielestä häiritsevä seikka, mutta pääasiassa ajatus siitä, että naisen alapään tulisi olla sheivattu, juontaa vahvasti juurensa pornoteollisuudesta. Toisaalta osa miehistä myös kiihottuu karvoituksesta”, seksuaaliterapeutti taustoittaa.

Nuorilla erityisesti epävarmuutta omasta vartalosta

Epävarmuus tai häpeä omasta vartalosta on myös yksi seksihaluihin vaikuttava tekijä, joka etenkin nuorilla vie haluja; näin kertoi jopa joka kolmas 18-24-vuotias suomalainen.

Kaalimadon mukaan sen sijaan 25-34-vuotiailla (37 %) sekä 35-44-vuotiailla (36 %) suomalaisilla seksihaluja vievät muita ikäryhmiä huomattavasti enemmän muualle harhailevat ajatukset. Liian lyhyt esileikki puolestaan laskee erityisesti 65-70-vuotiaiden haluja (30 %).

”Eroavaisuudet selittyvät kullekin ikäryhmälle tyypillisillä elämänvaiheilla. Nuorten keskuudessa ulkonäöllä voi olla korostunut merkitys, jolloin myös omasta itsestään ja itsensä kelpaamisesta saatetaan olla herkemmin epävarmoja”, Lavikainen selittää.

”Kolmen-neljänkymmenen ikävuoden tietämillä elämä on keskimäärin kiireisempää, ja on täysin normaalia, että perhe-elämä, stressi ja työasiat voivat ajaa ajatuksia pois seksistä. Tätä vanhemmilla puolestaan vaihdevuosien aikaansaamat hormonaaliset muutokset vaikuttavat kiihottumiseen ja orgasmin saavuttamiseen, jolloin niihin voi kulua pidempi aika”, hän jatkaa.

Häiritsevä kissa, ripuloiva koira ja ”väärä lokero”

Kaalimato kysyi verkkosivuillaan suomalaisten kokemuksia tilanteista, joissa seksihalut ovat tyssänneet seinään. Alla poimintoja hupaisimmista vastauksista – tarinoita tosielämästä:

”Mies oli juuri työntymässä sisääni, kun kommentoi pahoitellen penistään ”Ei tää sit oo niin iso” ja kesken touhujen kysyi, että tuntuuko tämä oikein miltään. Olisi kai tuntunut, mutta toisen tsemppaaminen ja lohduttaminen vei kyllä ne hyvät tunteet mennessään.”
– Nimimerkki ItsevarmuuttaKiitos

”Pari vuotta sitten annoin silloiselle tyttöystävälleni kielihoitoa sängyn vieressä polvillani tyttöystäväni makoillessa sängyllä. Yhtäkkiä tunnen, kun hänen rakas kissimirrinsä nuolla lipittää varpaitani! Ensin tietysti mietin, että haisevatko jalkani, mutta halusin jatkaa puuhaani ja samalla varovasti työnsin jalallani kisua pois. No eiköhän se palannut, ja nuoli innokkaammin! Työnnän uudestaan ja vielä heilutan jalkaani, jotta pysyisi poissa, ja varpaanikin yhtyivät tähän häätöön. Hetken päästä tunsin kun kynnet iskeytyivät molemmille puolille jalkaani kiinni! No, sain minäkin lopulta vastapalveluksi hoitoa. Ensihoitoa.”
-Nimimerkki Onlygoggies

”On mullekin näitä mokia ja ”mood killereitä” kyllä jo sattunut jos monenmoista. Tämä on kyllä kuitenkin ehkä ollut huvittavin tähän mennessä. Silloisen kumppanini kanssa seksielämä oli todella vilkasta. Kerran molemmat hieman alkoholia nauttineena päättivät sitten mennä makuuhuoneen puolelle. Hetken siinä hääräiltyämme ja toisiamme kiusoitellen kaivettiin sitten liukkari. Siitä se hupi vasta alkoikin, kun kumppani pienessä hiprakassa töräytti puolet liukkaripullosta värkilleen ja yritti ruveta hommiin. Loppupeleissä molemmat rupesivat nauramaan henkensä edestä tämän erittäin liukkarikeskeisen yrityksen jälkeen. Ja mentiin muuten suoraan suihkuun.”
– Nimimerkki Zeph

”Onhan noita tilanteita käynyt. Kerran nopeampaan tahtiin pumpatessa luiskahti vehje ”väärään lokeroon”, jolloin yllätyspenetraatio kirpaisi sen verran että hommat seisahtuivat saman tien. Myös vaimon ratsastaessa on joskus penis päässyt vääntymään ja lerpahtamaan. Myös henkinen kantti on joskus päässyt pysäyttämään ilon hetket, jos stressiä on päässyt kertymään liiaksi. Samoin vakava univaje on joskus vienyt erektion mennessään kesken touhujen. Onhan näitä sattunut jo ”nuoresta pitäen”, ne kuuluvat elämään. Onneksi useimmiten peitto heiluu onnistuneesti ja kumpikin nauttii menosta!”
– Nimimerkki Mr. P.

”Onhan näitä tunnelman tappajia vastaan tullut, valitettavasti… Tässäpä nyt muutama: ripuloiva koira makkarissa, joka paikka siinä itsessään ja haju sen mukainen, yök! Äitiä huutavat lapset oven takana, ovi lukossa, mutta fiilis katoaa. ”Känniääliö” kumppani, argh! Haisee pahalle, näyttää harottavien silmien kanssa kaikkea muuta, kuin haluttavalle, himot on hällä kovat, mutta vehje ei toimi. Ei kiitos! Lopuksi vielä maininnan ansaitsee taustalla soiva puhelin ja muut kännykän piippaukset ja äänet. Ärsyttävää! Nykyään aina puhelimet äänettömällä, kun aletaan hommiin.”
-Nimimerkki Aina ei onnaa

Kaalimato.comin tilaamaan ja Pohjoisranta BCW:n analysoimaan kyselytutkimukseen vastasi tuhat yli 18-vuotiasta suomalaista. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö Bilendin kansalaispaneelissa toukokuussa 2019 ja lähtöotos on kansallisesti edustava.