McDonald’silta joululahja suomalaisille vegaaneille: McVegan-hampurilainen saataville koko maahan joulukuussa
Syksyllä Tampereelle testiin tullut vegaanihampurilainen tulee myyntiin koko Suomessa.
Pikaruokaketju McDonald’s antaa aikaisen joululahjan suomalaisille vegaaneille, jotka eivät ole ennen voineet käydä herkuttelemassa hampurilaisilla ketjun ravintoloissa. Loka-marraskuun aikana testimyynnissä Tampereen Mäkkäreissä ollut vegaanihampurilainen tulee joulukuun aikana myyntiin Suomen McDonald’seihin maanlaajuisesti, kertoo Iltalehti. McVegan-nimisessä hampurilaisessa on soijapohjainen pihvi, sinappia, ketsuppia, kananmunaton McFeast-kastike, tomaattia, suolakurkkua, sipulia ja salaattia. Iltalehden mukaan McDonald’s kertoo kehittäneensä tuotevalikoimaansa saamansa palautteen pohjalta. ”McVegan-hampurilainen on vastaus asiakkaidenmme toiveisiin”, ketjun tiedoteessa on kerrottu. Lokakuussa MTV uutisoi, että McVegan on testissä marraskuun loppupuolelle ja ketju selvittää, onko tuotteelle kysyntää Suomessa sekä kannattaisiko se tuoda myöhemmin myyntiin. Vastaanotto on ilmeisesti ollut positiivinen, kun McVegan tulee saataville ympäri Suomen. McVeganin testimyynti nousi otsikoihin kansainvälisesti aiemmin syksyllä ja esimerkiksi brittilehti Metro julkaisi uutisen lisäksi tamperelaisen Essi Saloniemen arvion vegaanihampurilaisesta sivuillaan. Nähtäväksi jää, ottaako McDonald’s vegaanihampurilaisen kansainvälisesti valikoimiinsa vai jääkö se suomalaisten erikoisuudeksi. Tältä vegaanihampurilainen näyttää:McVeganin tulosta maanlajuiseen myyntiin uutisoi ensimmäisenä Iltalehti.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Lempivärisi paljastaa, millainen olet parisuhteessa – katso, osuuko kuvaus sinuun
- Yli 60-vuotiaiden parisuhteissa yleistyy ratkaisu, joka lisää onnellisuutta
- 7 valkoista valhetta, joilla vanhemmat huijaavat lapsiaan – moneenko uskoit?
- 10 merkkiä siitä, ettei nainen ehkä ole tyytyväinen seksiin
- Eronneet kertoivat mitään kaunistelematta, miksi heidän avioliittonsa päättyi
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- Jos mies ei halua seksiä, moni ajattelee heti pahinta – tässä todennäköisimmät syyt
- Puolet naisista lihoavat vaihdevuosien aikana – kiinnitä huomiota tähän
- 10 piirrettä, jotka tekevät yli 40-vuotiaasta miehestä erityisen viehättävän
- Kärsitkö nivelkivuista? Tämä ikivanha keino voi tuoda helpotusta
- Nainen, kasvaako leukaasi tai ylähuuleesi tummia karvoja? Taustalla voi olla jokin näistä syistä
- Jos tämä kipu herättää öisin, sairaus on voinut edetä jo pitkälle
- Hyväkin parisuhde joutuu koetukselle näiden tapojen vuoksi – 10 merkkiä epäkypsästä käytöksestä
- Nainen, tuskailetko ylähuulen karvojen kanssa? Näin pääset niistä eroon
- 4 merkkiä, jotka voivat viitata siihen, että saatat joskus pettää kumppaniasi
- Tästä kaljamaha oikeasti johtuu – nimitys on hieman harhaanjohtava
- Nämä piirteet nuoremmissa naisissa vetoavat vanhempiin miehiin
- Jos tässä kohtaa vatsaa tuntuu kipua, voi olla tosi kyseessä
- 5 asiaa, joita lentoemännät eivät voi sietää – sorrutko itse johonkin näistä?
- 5 syytä, miksi seksi on parempaa viisikymppisenä kuin parikymppisenä