Laita sitruunankuoret kantapäihisi yön ajaksi: Lue millaiset vaikutukset sillä on

Sitruuna on herkullisen makunsa lisäksi myös erinomainen terveystuote!
Haljenneet ja kuivat kantapäät ovat ikävä ongelma – erityisesti talvisin. Ei ole kuitenkaan syytä huoleen, sillä on olemassa keino, jolla saat kantapääsi voimaan paremmin kuin koskaan.
Tämä luonnollinen tuote on myös huomattavasti halvempi kuin kalliit kosmetiikkaliikkeissä myytävät voiteet. Saatat nyt ajatella jotain kummallisia aineita, mutta kyseessä on niinkin arkipäiväinen hedelmä kuin sitruuna; sinun tulee vain irroittaa sitruunankuori ja asettaa ne kantapäidesi päälle yöksi.
Miksi sitruuna?
Sitruuna sisältää paljon sitruunahappoa, jolla on kosteuttava ja uusien solujen kasvamista stimuloiva efekti. Kantapäidesi pinnalla näkyvät ihosolut ovat kuolleita ja uudet ihosolut syntyvät ihosi alla, jonka jälkeen ne joutuvat kulkemaan useiden kerrosten läpi, päästäkseen pinnalle.
Jalkasi myös kasvattavat kantapäihin kuolleen ihokerroksen, joka suojaa sinua kävelyn, juoksun tai muiden urheilusuoritusten aikana.
Sitruunankuori on tässä tilanteessa mainio valinta, sillä se auttaa sinua pääsemään eroon kuolleista soluista ja samalla se stimuloi uusien solujen kasvua. Ei ole siis ihme, että sitruunahappoa käytetään useissa kosmetiikkatuotteissa.
Toimi näin:
Leikkaa sitruuna puoliksi ja purista mehut pois. Aseta molemmat sitruunan puolikkaat kantapäidesi päälle ja pue yllesi puhtaat sukat.
Tämän jälkeen voit mennä hyvillä mielin nukkumaan ja herätä aamulla pehmeiden ja hyvinvoivien kantapäiden kanssa. Toista sama prosessi niin usein kuin haluat ja voit käyttää samaa sitruunankuorta muutaman kerran peräkkäin.
Samalla on hyvä myös pitää mielessä, että sitruunankuori vähentää tulehduksia ja lievittää kipua. Lisäksi se puhdistaa ihoasi, ehkäisee aknea ja jopa ryppyjen muodostumista.
Älä siis epäröi ostaa sitruunoita vaikka hieman reilumminkin, mikäli näet kaupassa hyvän tarjouksen!
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Nämä 9 asiaa kannattaa jättää aina väliin, jos sinulla on vaikeuksia saada unta
- 10 syytä, miksi sinkkuna oleminen kolmekymppisenä kannattaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Näin teet kahvihetkestä herkullisemman – vain jääpalamuotti riittää
- 5 isointa virhettä, jotka voivat pilata laihdutusyrityksesi
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Uuvuttaako äitiys? Näillä 7 keinolla voit ehkäistä loppuun palamista
- Älä pukeudu enää näihin vaatteisiin – tekevät sinusta iäkkäämmän näköisen kuin olet
- 5 asiaa, joita et saa koskaan sanoa kumppanillesi – et edes suuttuneena
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Jos sinulla on nämä 10 yllättävää piirrettä, olet poikkeuksellisen älykäs
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä