Turvakodit eri puolilla Suomea ovat auki myös pääsiäisenä ja auttavat apua tarvitsevia.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan vallitseviin poikkeusoloihin liittyy pelko, että perheiden vaikeat tilanteet kärjistyvät väkivallaksi. Liiton mukaan koskaan ei kannata jäädä odottamaan riidan kärjistymistä väkivallaksi.

Liitto muistuttaa, että töniminen, tukistaminen tai repiminen ovat väkivaltaa. Uhkailu, liiallinen kontrollointi ja nimittely ovat henkistä väkivaltaa ja merkki siitä, että perhe tarvitsee apua.

Poliisi on jo julkisuudessa tuonut esiin, että kotihälytysten määrät ovat viime aikoina nousseet. Yle kertoo, että poliisin mukaan pääsiäisen aika voi entisestään lisätä kotihälytysten määrää, kun ihmiset ovat tavallista enemmän kotona.

Poliisihallituksen mukaan tilannetta saattaa kiristää se, että ravintolat ovat kiinni ja ihmiset ovat hankkineet alkoholia varastoon, uutisoi Yle aiemmin tällä viikolla.

”Kotona pysyminen, toimettomuus ja liika alkoholi ovat huono yhdistelmä. Myös huoli omasta tai läheisen sairastumisesta ja epävarmuus toimeentulosta painavat mieltä”, poliisitarkastaja Pekka Heikkinen sanoi Ylelle.

Apua tarvitsevaa ei jätetä yksin

Ensi- ja turvakotien liiton yhdistysten ylläpitämien turvakotien asiakasmäärissä ei vielä ole näkynyt selkeää kasvua, vaan tilanne on melko tavanomainen verrattuna vastaavaan ajankohtaan viime vuonna. Pääkaupungin turvakotiyhdistyksen turvakodit ovat kuitenkin jo olleet täynnä, ja samoin hyvin täyttä on ollut Jyväskylässä, Oulussa ja Tampereella.

”On ennakoitavissa riski, että ainakaan Helsingissä turvakotipaikat eivät tule riittämään, jos tilanne pahenee”, sanoo pääsihteeri Riitta Särkelä Ensi- ja turvakotien liitosta.

Turvakotiin yhteydenotto on viisasta joka tapauksessa; vaikka olisi täyttä, ei silloinkaan jätetä yksin ja paikka haetaan toisesta turvakodista tai ratkaisu haetaan kriisipäivystyksen kanssa. Turvakotiin voi myös soittaa, jos kotona olo pelottaa väkivallan vuoksi.

Ensi- ja turvakotien liiton kaikki turvakodit eri puolilla Suomea ovat auki myös pääsiäisenä ja auttavat apua tarvitsevia. Pääsiäisen jälkeen apua saa myös avopalveluista, joissa väkivallasta voi käydä keskustelemassa auttamisen ammattilaisten kanssa tai Ensi- ja turvakotien liiton chat-palvelusta.

”Lähisuhdeväkivaltaa ei tarvitse hävetä ja on viisautta hakea mahdollisimman varhain apua. Jokaisella on oikeus elää ilman väkivaltaa ja on tärkeää muistaa, että väkivallasta voi selvitä”, Särkelä muistuttaa.

Tietyt vaihteet toistuvat

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan väkivaltaisen perheen tai parin elämässä toistuvat tietyt vaihteet. Ensimmäisessä vaiheessa esiintyy erimielisyyttä, välit kiristyvät ja perheessä yleensä riidellään.

Jännitys voi purkautua erilaisina väkivallan muotoina, kuten henkisenä väkivaltana. Jännitteisyyden kasvua seuraa väkivaltatilanteen ”räjähdys” eli esimerkiksi fyysinen pahoinpitely – tavallisesti jokin toisarvoinen asia laukaisee väkivaltaisen käyttäytymisen.

Vaiheeseen saattaa liittyä myös päihteiden käyttöä, joka voi merkitä väkivallantekijälle hyväksyttyä syytä käyttäytyä väkivaltaisesti. Väkivaltatilanteen jälkeen saattaa seurata rauhallinen vaihe ja jonkin aikaa menee yleensä hyvin, mutta hoitamattomana väkivallalla on tapana uusiutua.

Ensi- ja turvakotien liiton mukaan väkivalta loppu vain harvoin itsestään. Yleensä väkivalta lisääntyy vähitellen ja kovenee, esimerkiksi henkinen väkivalta muuttuu lyömiseksi tai satunnainen fyysinen väkivalta säännölliseksi.

Lopulta väkivallasta voi tulla luonnoton vääristyneen todellisuuden tila, jonka piirteitä ovat väkivallan vähättely ja väkivallan oikeutettuna pitäminen.

Tee turvasuunnitelma ja hae apua ajoissa

Turvasuunnitelman avulla voi varautua etukäteen uhkaavien tilanteiden varalle.

”On tärkeää, että kaikki väkivaltaisessa perheessä elävät tekevät itselleen suunnitelman siitä, miten voivat turvata itsensä ja lapset tilanteiden uhatessa kärjistyä”, kertoo väkivaltatyön asiantuntija Johanna Matikka Ensi- ja turvakotien liitosta.

Myös lasten ja nuorten on tärkeä tehdä oma suunnitelmansa. Väkivaltainen voi puolestaan suunnitella, miten voi hillitä itsensä ja välttää tilanteiden kärjistymistä väkivallaksi – nettiturvakodista löytyy ohjeet turvasuunnitelman tekemiseen.

Kolme tärkeintä asiaa, jos pelkäät kotona väkivaltaa:

  • Kerro tilanteesta läheisellesi. Mieti, kuka voisi olla sinun luotettu henkilösi, jolle voisit kertoa. On hyvä, että joku tietää tilanteestasi ja voi pitää sinuun yhteyttä. Kertominen jo pelkästään tuo turvallisuutta.
  • Ota yhteyttä turvakotiin. Voit olla yhteydessä turvakotiin, vaikka juuri nyt et tarvitsisikaan apua. He osaavat neuvoa, miten pitää toimia, jos tarvitset turvakodin suojaa.

Ensi- ja turvakotien liiton chat auttaa nimettömästi kaikkia väkivallan osapuolia ja on auki arkisin kello 10−15 sekä maanantaisin ja keskiviikkoisin kello 17−19. Chat löytyy osoitteesta: nettiturvakoti.fi sekä ensijaturvakotienliitto.fi