Sinkkuna oleminen korona-aikana ei välttämättä ole kauhean hauskaa aikaa eikä sitä yhtään helpota hyvää tarkoittavien läheisten antamat neuvot.

Peräti 70 prosenttia sinkuista kokee sen ärsyttäväksi, jos ystävät tai perheenjäsenet antavat heille neuvoja deittailuun liittyen, selviää Badoo-sovelluksen teettämästä tutkimuksesta. Tutkimuksesta uutisoineen Metron mukaan lisäksi lähes kaksi kolmesta (60 %) kokee joutuvansa keksimään tekosyitä ja selityksiä, miksi on edelleen sinkku.

Vaikka sinkkuelämän vietossa ja yksin olemisessa ei ole mitään väärää tai pahaa, kokevat monet sinkut usein paineita löytää rinnalleen kumppani ja nämä paineet voivat vain korostua tammikuussa – uusi vuosi, uudet kuviot, uusi minä ja niin edelleen. Badoon tutkimuksessakin selvisi, että 62 prosenttia koki sinkkuna olemisen vaikeammaksi tammikuussa kuin muina aikoina vuodesta ja 50 prosenttia jopa tunsi houkutusta ottaa yhteyttä ex-kumppaniinsa.

”Tammikuu voi olla haastavaa aikaa – on lisäpaineita asettaa uusia tavoitteita ja tehdä suunnitelmia edessä olevalle vuodelle, joten ei ole yllätys, että sinkut kokevat tämän ajan vuodesta erityisen vaikeaksi, etenkin saadessaan usein hyödyttömiä deittailuneuvoja”, Badoo UK:n UK Brand Marketing Director Natasha Briefel kertoo.

Ei liene siis ihme, jos parisuhteessa olevien läheisten neuvot ja toteamukset sinkkuudesta eivät lämmitä mieltä. Badoon tutkimuksessa nousi esiin tiettyjä toteamuksia ja neuvoja, jotka saavat sinkut näkemään enemmän punaista kuin muut, ja ne ovat:

  • ”Älä huoli, löydät vielä jonkun! Olen varma siitä.”
  • ”Sinun pitäisi olla enemmän saatavilla. Kello tikittää!”
  • ”Kun lakkaat etsimästä, se oikea tulee vastaan!”
  • ”Oletko löytänyt jo poika/tyttöystävän?”
  • ”Meressä on paljon lisää kaloja!”
  • ”Sinun olisi jo aika asettua aloillesi.”
  • ”Sinun pitäisi olla vähemmän nirso…”
  • ”Minun aikana oltiin naimisissa 25-vuotiaaksi mennessä…”
  • ”Deittisovelluksissa täytyy olla satoja ihmisiä – sinun täytyy olla vain avoimempi.”
  • ”2021 tulee olemaan sinun vuotesi, minä tiedän sen!”

Briefelin mukaan tutkimuksella haluttiin korostaa kliseisiä ja ei-toivottuja deittailuneuvoja, jotka saisivat jäädäunholaan.

”Ja rohkaisemme käyttäjiämme antamaan neuvojen mennä toisesta korvasta sisään, toisesta ulos ja deittailemaan aivan omilla ehdoillaan, huolimatta ulkoisesta paineesta, jota saavat ystäviensä, perheensä tai työkaveriensa suunnalta”, hän sanoo.

”Ollaan kilttejä toisillemme, jutellaan, löydetään yhteys ja deittaillaan rehellisesti ja turvallisesti, kun olemme siihen valmiita”, Briefel kannustaa.

Lähde: Metro