Kuusi koristellaan nyt ystävänpäiväksikin – tältä ystävänpäiväkuuset näyttävät
Kuusitrendi kasvattaa suosiotaan sosiaalisessa mediassa, missä julkaistaan kuvia erilaisista ystävänpäiväkuusista.
Monet ovat riisuneet ja laittaneet joulukuusensa pois noin kuukausi sitten, mutta taas olisi aika laittaa kuusi esille – jos siis haluaa hypätä uuden trendin kelkkaan. Brittilehti Metro kertoo, että kuusen koristelu ystävänpäiväksi on viimeisin Instagram-trendi.
Tämän trendin kanssa etulyöntiasemassa ovat he, jotka omistavat hopeisen, valkoisen tai pinkin muovikuusen, sillä ne todella sopivat ystävänpäivän teemaan ja värimaailmaan. Myös perinteisimmän vihreän muovikuusenkin saa koristeltua ystävänpäivään sopivaksi.
Kuusen oksille laitetaan sydämiä, kukkia, pinkkiä ja punaista oman mielikuvituksen mukaan. Halutessaan ystävänpäiväkuusen koristellussa voi myös hyödyntää joulukuusenkoristeita, jotka sopivat ystävänpäivän värimaailmaan.
Ystävänpäiväkuusten suosio kasvaa koko ajan, ja Instagramista löytyykin tuhansia kuvia erilaisista ystävänpäiväkuusista. Metron mukaan suosituimpien joukossa on sisustusinfluencer Jennifer Houghtonin ystävänpäiväkuuset, joista hän on julkaissut kuvia Instagramissa Turtle Creek Lane -sivullaan.
Racha Abdel Reda jakoi omalla Instagram-sivullaan kuvan viime vuoden ystävänpäiväkuusestaan sekä kertoi, että oli antanut lapsilleen kaksi pientä lahjaa, kun he olivat tulleet koulusta kotiin.
Amber Jessup päätti myös kokeilla ystävänpäiväkuusitrendiä. Hän kertoo Instagramissa, että joululta oli jäänyt täydellinen nauha kuusta varten ja hän viimeisteli kuusen erilaisilla sydänkoristeilla.
Alta voit katsoa vielä muutaman lisäesimerkin ja lisää kuvia ystävänpäiväkuusista löydät esimerkiksi aihetunnisteella #valentinestree ja #valentinesdaytree.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Pitkä parisuhde opettaa arvokkaita asioita – nämä 3 nousevat esiin
- Nämä lauseet paljastavat ihmisen, jonka maailma pyörii oman navan ympärillä
- Etsitkö sopivaa kumppania? Asiantuntijat paljastavat, mihin kannattaa kiinnittää huomiota
- Nainen levitti kananmunan keltuaista kasvoilleen – sai miljoonat kiinnostumaan
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?