Kumppania petetään läpi pääsiäisen pyhienkin, paljastaa pettämissivuston kysely
Varatuille tarkoitetun deittisivuston kysely osoitti, että suurin osa miehistä ja puolet naisista tapaa salarakkaansa pääsiäisenäkin.
Vaikka pääsiäinen on kristinuskon pyhistä vanhin ja tärkein, ei silloin olla kovin hurskaita, vaan harrastetaan enemmänkin haureutta. Näin voi ainakin tulkita pettämissivusto Victoria Milanin kansainvälisen kyselyn tuloksista, joiden mukaan salasuhteille löytyy aikaa pääsiäisen vieton ohessakin.
Kyselystä selvisi, että yhdeksän miestä kymmenestä pettää kumppaniaan pääsiäisenäkin. Naisista sen sijaan noin puolet aikoi pysyä uskollisena kumppanilleen pyhien aikana; 50,4 prosenttia naisista kertoi jatkavansa pettämistä myös pääsiäisenä.
Brittilehti Metron mukaan kun kyselyyn osallistuneilta kysyttiin, miksi pettäminen jatkuu pääsiäisenä, suurin osa (46,1% miehistä ja 36,1% naisista) vastasi, etteivät he ole uskonnollisia ja koe tarvetta olla uskollinen. 17,1 prosenttia miehistä paljasti jatkavansa uskottomuutta pitääkseen tyytyväisenä salarakkaansa, joka ei haluaisi heidän lopettavan.
Niistä osallistujista, jotka aikoivat olla uskollisia kumppaneilleen pääsiäisenä, 26,4 prosenttia naisista kertoi syyksi sen, että pääsiäinen on perheelle kuuluvaa aikaa, ei salasuhteille. Miehistä 3,9 prosenttia oli samaa mieltä, että perheaika on tärkeää, mutta he silti olisivat muidenkin kanssa.
Kyselyyn vastasi yli 4 000 ihmistä 22 eri maasta Euroopassa ja Amerikassa. Voit tutustua kyselyn tuloksiin lisää täällä.
Lähde: Metro
LUE MYÖS:
- Kutiseeko päänahka? Kokeile tätä ihotautilääkärin yllättävää neuvoa
- Tätä horoskooppimerkkisi todella kaipaa parisuhteelta – vastaus voi osua yllättävän lähelle
- Onko parisuhteenne kipinä sammunut? Nämä merkit voivat paljastaa karun totuuden
- Haluatko olla henkisesti vahvempi? Aloita näistä asioista
- Kodin yllättävä sähkösyöppö voi maksaa satoja euroja talvessa – tarkista tämä asetus ennen pakkasia
- Luteita voi saada muualtakin kuin hotellista – yksi helppo varotoimi voi säästää suurelta riesalta
- Miksi osa koirista on muita aggressiivisempia? Suomalaistutkimuksen tulos kääntää katseen omistajaan
- Vanhempien luona aikuinenkin voi muuttua kiukuttelevaksi teiniksi – tästä se johtuu
- Vanhempien tavallinen tapa voi lietsoa katkeruutta sisarusten välille – seuraukset voivat näkyä vielä aikuisena
- Vatsarasvasta tehtiin ikävä havainto – naisilla tulokset olivat erityisen huolestuttavia
- Jos miehen suusta lipsahtavat nämä sanat, tiedät hänen olevan rakastumassa sinuun
- Sanat, jotka jokainen parisuhteessa oleva mies haluaisi kuulla – mutta ei yksinkertaisesti kehtaa pyytää
- Paksusuolisyöpä voi oireilla yllättävän arkisesti – moni erehtyy pitämään näitä merkkejä vatsavaivoina
- Suosittuja lääkkeitä käyttävän kannattaa tarkkailla vointiaan – Euroopan lääkevirasto varoittaa vakavasta riskistä
- 14 vanhaa nimeä, joihin nykyvanhemmat ovat ihastuneet – osa oli pitkään todellisia harvinaisuuksia
- Tarkista kyntesi – tällainen muutos voi viitata maksan ongelmiin
- Sujauta laakerinlehti kengän sisään aamulla – syy saa ehkä sinutkin kokeilemaan
- Tämän peseminen pyykkikoneessa voi pahimmillaan rikkoa koko koneen
- Suosittu pesuväline voi tehdä saunassa pahaa jälkeä – jätä se suosiolla pois
- Tämä ei lääkärin mukaan vielä ole syy jäädä sairauslomalle, vaikka moni niin luulee