Kuinka paljon kuluttaa ensitreffihin ja kuka maksaa laskun? Kysely selvitti vastaukset

Ystävänpäivänä treffeihin panostetaan enemmän rahallisesti kuin muulloin.
Ennen ensitreffeille menoa voi mielessä pyöriä monien jännitystä ja hermostuneisuutta aiheuttavien asioiden lisäksi se, kuinka paljon olisi soveliasta käyttää treffeihin ja miten lasku maksetaan. RetailMeNot on kyselyllään selvittänyt siihen vastauksia.
Ensitreffien hintalappu riippuu kyselyn mukaan paljon siitä, miten kaksikko on tavannut. Nettimaailman ulkopuolella tavanneet ovat valmiita panostamaan ensitreffeihin enemmän rahallisesti.
Kyselyn mukaan työn tai yhteisten ystävien tai sukulaisten kautta tavanneet käyttävät treffeihin keskimäärin 35 euroa. Jos taas treffeille on päädytty treffisivuston tai -sovelluksen kautta, käytetään treffeihin keskimäärin alle 22 euroa, mutta Tinderin kohdalla vielä vähemmän, noin 15 euroa.
Ystävänpäivänä treffeihin panostetaan kuitenkin huomattavasti enemmän rahallisesti. Kyselyn mukaan ystävänpäivänä treffeihin käytetään keskimäärin 80 euroa.
Mutta kuka sitten maksaa? Vanha tapa – mies maksaa laskun – on edelleen yleinen, sillä kyselyyn vastanneista 49 prosenttia ajatteli näin. Naiset ovat kuitenkin avoimempia toisenlaisiin järjestelyihin, sillä naisista vain 38 prosenttia oli sitä mieltä, että mies maksaa ensitreffien laskun.
Noin kolmanneksen mielestä, mukaan luettuna 41 prosenttia naisista, treffien laskusta on vastuussa se, joka pyysi toista osapuolta ulos. Vain yksi kuudesta taas ajattelee laskun jakamisen olevan paras ratkaisu.
Kyselyyn vastasi yli tuhat amerikkalaista. Voit tutustua sen tuloksiin lisää täällä.
Lähde: Glamour
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Tämä liikuntamuoto saa kasvosi ikääntymään nopeammin – älä harrasta liian usein
- Nämä 8 asiaa paljastavat jo suhteen alkuvaiheessa, tuleeko avioliittonne kestämään
- Ota nämä 10 rutiinia osaksi aamujasi, ja elämänlaatusi paranee
- Yli 50-vuotiaan naisen kannattaa hankkiutua eroon näistä vaatekappeleista – oletko samaa mieltä?
- 10 edullista ruokaa, jotka auttavat selviämään kun rahat ovat tiukassa
- 7 asiaa, joita jokainen nainen tarvitsee kumppanissaan
- Peräti 37 % ihmisistä salailee tätä asiaa kumppaniltaan – kuuluuko se sinunkin salaisuuksiisi?
- Kokeile näitä 7 asiaa, etkä saa enää koskaan krapulaa
- 20 arkipäiväistä asiaa, jotka voivat aiheuttaa syöpää
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tekeekö mies tämän virheen kondomin kanssa? Voit tulla vahingossa raskaaksi
- Jos olet syntynyt tässä kuussa, olet muita terveempi – kuulutko sinä tähän joukkoon?
- Tämän kokoiset rinnat ovat miesten suosikki – yllättävä tulos
- Näin teet laihdutusveden kotona helposti 4 eri aineksesta
- Nämä 10 asiaa yhdistävät kaikkia onnellisia pariskuntia
- 8 vakavaa varoitusmerkkiä siitä, että juot liian vähän vettä
- Tyttöystävänä sinulla on nämä 7 tärkeää velvollisuutta – näitä et saa koskaan unohtaa
- Treenaa tähän kellonaikaan – poltat selvästi enemmän kaloreita
- Nämä ovat ainoat 5 syytä, jotka oikeuttavat eroamaan kumppanista tekstiviestillä
- Oletko koira- vai kissaihminen? Tämän lemmikkisi paljastaa persoonallisuudestasi