Kuin juoksisi maratonia kumisaappaat jalassa: Tästä syystä multitaskaus ei kannata
Multitaskaus ei ole aivojen kannalta ihanteellinen tapa toimia, mutta kaikki multitaskaus ei kuitenkaan ole pahasta.
Monelle nykypäivän työläiselle on tullut tutuksi multitasking, multitaskaus, eli tehdään yhtä aikaa useampaa asiaa tai tehtävää, jotka yleensä vaativat keskittymistä, muistia ja ajattelua. Työpäivän aikana esimerkiksi palaverissa saatetaan samalla tarkistaa sähköpostit sekä reagoida muihin viesteihin, joita on päivän aikana ehtinyt jo saada.
Terveystalon psykiatrian erikoislääkäri Antti-Jussi Ämmälä kuitenkin toteaa, ettei multitaskaus ole kovin tehokas tapa tehdä työtä.
”Ihmisen ajattelussa on useita pullonkauloja, joiden läpi mahtuu vain yksi asia kerrallaan. Vaikka tuntuisi siltä, että on monta rautaa tulessa ja tekisi kaikkea yhtä aikaa, todellisuudessa ihminen voi keskittyä kerrallaan vain yhteen asiaan”, hän kertoo tiedotteessa.
Terveystalon mukaan jatkuva poukkoilu ei kannata, sillä jokainen hyppäys asiasta toiseen vaatii aivoja palauttamaan asian uudelleen työmuistiin, mikä sekoittaa pakkaa ja rasittaa mieltä entisestään. Jos aivot saavat keskittyä yhteen asiaan kerrallaan, kaistaa on käytettävissä enemmän eikä jatkuva uuden asian äärelle orientoituminen anasta energiaa.
Maraton kumisaappaat jalassa
Multitaskaus ei ole aina edes oma valinta. Terveystalon mukaan vaikka yrittäisi keskittyä yhteen asiaan, jatkuvat kalenteri- ja viesti-ilmoitukset saavat helposti uppoutuneimmankin tietotyöläisen hairahtumaan.
”Kun tietoisuuteen hiipii jatkuvasti jotain uutta, on vaikeaa pitää ajatukset tiiviisti käynnissä olevassa palaverissa. Ärsykkeitä voi tulla niin tiuhaan, että harhauduttuaan sivuraiteille voi olla vaikeaa muistaa, mitä olikaan alun perin tekemässä”, Ämmälä sanoo.
Monia taitoja on mahdollista opetella ja hioa huippuunsa, mutta Ämmälän mukaan multitaskaus ei ole yksi näistä. Hän vertaa sitä samaan kuin juoksisi maratonin kumisaappaat jalassa.
”Treenata voi aina, mutta tässä biologia asettaa tiettyjä rajoitteita. Multitaskaus on parhaimmillaankin varsin kuormittava tapa tehdä töitä. Kumisaappaat jalassakin voi juosta maratonia, mutta optimaalista siitä ei treenaamallakaan saa”, Ämmälä havainnollistaa.
Kaikki multitaskaus ei ole pahasta
Terveystalo muistuttaa, että muisti on joukko erilaisia ilmiöitä. On olemassa esimerkiksi lyhytkestoista ja pitkäkestoista sekä sisällön mukaan jaoteltavaa muistia, episodista muistia ja tietomuistia.
Vaikka vaativia työtehtäviä mahtuu aivoihin vain yksi kerrallaan, voi toisentyyppistä multitaskausta harrastaa huoletta muistia kuormittamattakin. Työmuisti ei kuormitu samalla tavalla esimerkiksi siitä, jos neuloo palaverissa tai viikkaa pyykkejä etäpalaverin aikana.
”Multitaskauksesta tulee ongelma vasta, kun yritetään tehdä samanaikaisesti asioita, jotka kuormittavat samoja muistialueita”, Ämmälä selittää.
Terveystalo avaa tätä tarkemmin: esimerkiksi neulominen kuormittaa proseduraalista muistia, jolloin palaveriin keskittyminen ja villasukkien neulominen eivät kilpaile samasta aivojen osa-alueesta. Jos neulomisen taito on jo opittu, se ei kuormita työmuistia samaan tapaan kuin kognitiivista muistia vaativat tehtävät.
”Yhtä lailla pyykkien viikkaaminen tai tutun ruoan kokkaaminen eivät kärsi siitä, että korvissa soi samalla vaikkapa äänikirja”, Terveystalon tiedotteessa kerrotaan.
Alta löydät vielä ammattilaisen vinkit tehokkaaseen työskentelyyn:
- Laita työpäivän ajaksi kaikista ylimääräisistä viestimistä notifikaatiot pois päältä – näin jatkuvat keskeytykset ja ärsykkeet karsiutuvat minimiin.
- Aikatauluta huolellisesti. Kalenteroi esimerkiksi sähköpostin läpikäymiselle selkeät ajat, jolloin sitä ei tarvitse tehdä jatkuvasti muiden töiden kustannuksella.
- Sopikaa työporukan kesken yhteiset kommunikointisäännöt: missä ja milloin saamme toisemme kiinni.
- Pidä riittävästi taukoja. Aivot väsyvät, ja tehokkaita tunteja on jokaisella käytössä yksilöllinen määrä päivää kohden. Määrä vaihtelee elämäntilanteesta riippuen, joten vertailu kollegaan ei kannata.
- Älä ole ehdoton – multitaskaus on kuormittava työskentelytapa, mutta sitäkin voi soveltaa oman jaksamisen rajoissa. Tärkeintä on löytää itselle toimiva tapa tehdä töitä!
LUE MYÖS:
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Monet naiset kokevat miesten kanssa ystävystymisen helpommaksi – nämä 11 syytä selittävät miksi
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- Unohdatko muiden nimet helposti? Tämä simppeli keino auttaa jatkossa
- Varmista sähkökiukaan turvallisuus ennen joulua – näihin merkkeihin kannattaa puuttua heti
- Miksi itkukohtauksen jälkeen iskee usein kova päänsärky? Syy on yllättävän looginen
- Nämä 10 lemmikin tuomaa oppia ovat kullanarvoisia – pysähdy niiden äärelle ennen kuin on myöhäistä
- Tiedätkö jonkun, joka reagoi kaikkeen herkästi? Näistä syistä se usein johtuu
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Ihmiset, joilla on heikko itsetunto, tekevät usein nämä 5 asiaa huomaamattaan
- Ärsyttääkö muiden äänekäs syöminen ja maiskuttelu? Selitys voi löytyä tästä
- 9 painavaa syytä lopettaa sheivaaminen – viimeinen syy selittää, miksi trendi leviää naisten keskuudessa
- Jääkö sänky sinulta usein petaamatta? Näistä luonteenpiirteistä se voi kertoa
- 11 helppoa tapaa huomata, että mies on oikeasti rakastunut
- Itsenäinen nainen tunnistetaan näistä 11 piirteestä – ja siksi hän tekee rohkeita valintoja
- Saunominen tukee hyvinvointia monella tavalla – tässä 10 tärkeintä syytä
- Miehet kertovat rehellisesti, miksi ovat sinkkuja – samat teemat toistuvat vastauksissa
- Nämä 9 tapaa tekevät aviomiehestä varsinaisen lottovoiton – tunnistatko kunnollisen miehen?
- Pieni itku silloin tällöin on vain hyväksi – 8 syytä miksi