Kolmannes naisista ottaa vihkisormuksensa pois ennen työhaastattelua – pelkäävät vaikeuttavan työpaikan saantia
Tavan taustalla on huoli siitä, että mahdollinen työnantaja syrjii työtä hakevaa naista tämän siviilisäädyn takia.
Kolmannes naisista ottaa vihki- tai kihlasormuksensa pois sormestaan ennen työhaastattelua, kertoo Harper’s Bazaar tutkimuksen paljastaneen. Vaikka työnantajat eivät saa kysyä hakijoiden siviilisäädystä tai suunnitelmista perheen perustamisen suhteen, monet naiset murehtivat, että paljastamalla liian paljon henkilökohtaista tietoa he saattavat vaarantaa mahdollisuuteensa saada hakemansa työpaikka. Credit Angelin julkaisemien löydöksien mukaan 29 prosenttia naisimisissa olevista naisista on huolissaan siitä, että menettää työpaikkoja siviilisäätynsä takia. Iso osa naishakijoista pelkää, että vihkisormus voi johtaa syrjintään, koska työnantajat näkevät heidät todennäköisemmin sellaisina henkilöinä, jotka tarvitsevat lähitulevaisuudessa äitiyslomaa. Harper’s Bazaarin mukaan löydökset eivät ole yllättävät ja vuonna 2016 rekrytoija Bruce Hurwitz synnytti väittelyä sen jälkeen, kun kirjoitti LinkedIn-sivustolle artikkelin, jossa hän neuvoi naisia luopumaan sormuksesta. Kirjoituksessaan Hurwitz totesi, miten eräs nainen menetti monta hakemaansa työpaikkaa kihlasormuksensa takia, mutta onnistui saamaan töitä, kun otti sormuksen pois. Tutkimuksessa ilmeni myös, että 59 prosenttia työnantajista uskoo, että naisilta pitäisi vaatia, että he kertovat, jos ovat raskaana työhaastatteluprosessin aikana. Tämän lisäksi löydöksistä selvisi, että 46 prosenttia työnantajista on sitä mieltä, että naiselta voi kysyä rekrytointiprosessin aikana, onko hänellä pieniä lapsia. Voit tutustua löydöksiin lisää täällä. Lähde: Harper’s BazaarLUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lista, joka saa tarkastelemaan elämää uudella tavalla – näitä asioita rahalla ei saa
- Tämä kodin yksityiskohta houkuttelee sokeritoukkia – siivousammattilainen varoittaa
- Tavat, jotka karkottavat potentiaaliset kumppanit pois luotasi
- Yli 50-vuotiaiden deittailussa toistuvat samat virheet – vältä nämä
- 6 syytä, miksi nainen teeskentelee orgasmin – harva puhuu tästä
- Näillä nikseillä kotisi tuoksuu aina hyvältä – 5 toimivaa vinkkiä
- Ahdistaako maailmantilanne? Näillä keinoilla luot turvaa itsellesi ja läheisillesi
- Nämä teot saavat miehen sydämen sulamaan – kokeile ja tee vaikutus
- Kärsitkö näistä oireista? Ne voivat viitata endometrioosiin
- Nukutteko näin? Tutkimus yhdistää tämän asennon aktiivisempaan seksielämään
- Anoppi ripustaa aina pyyhkeen astianpesukoneen luukkuun – syy on yllättävän fiksu
- Tällaiset kasvonpiirteet saavat miehet näkemään naisen äitimateriaalina
- Yli 40-vuotiaiden naisten olisi pitänyt luopua näistä vaatteista jo aikapäiviä sitten
- Keväällä katu- ja siitepöly ärsyttävät silmiä – näin suojaat silmäsi
- Näillä vinkeillä löydät rakkauden yli 50-vuotiaana
- Sairastitko tämän taudin lapsena? Vuosien päästä voi tulla ikävä vaiva
- Tämä tavallinen mauste voi tehdä hampaistasi hohtavan valkoiset
- Eikö paino putoa yrityksestä huolimatta? Syynä voi olla näiden kahden vitamiinin puutos
- Jos käytät hiuksiisi hoitoainetta, tämä kampaajan vinkki kannattaa tietää – estää tukan latistumisen
- Hiustesi pituus paljastaa paljon luonteestasi – tunnistatko itsesi tästä?