Koirat ratsastavat aalloilla ja temppuilevat samalla hieman laudalla omistajansa kanssa – katso video
Koirat lautailevat vedessä kuin kokeneet tekijät omistajansa kanssa.
Koiria kouluttava australialainen Chris de Aboitiz kertoo Instagram-sivunsa kuvauksessa olevansa muun muassa tandem-surffauksen mestari, mutta häneltä onnistuu myös lautailu laineilla koirien kanssa. Internetissä leviää edelleen ajoittain vuonna 2016 julkaistu video, jolla de Aboitiz ratsastaa aalloilla kahden koiransa, Millien ja Raman kanssa – esimerkiksi huhtikuussa se julkaistiin Ascoltando il maren Facebook-sivulla, missä se on kerännyt 25 miljoonaa katselua.
Näky on melkoinen, kun koirat ja mies lautailevat vedessä ja koirat jopa temppuilevat surffaamisen ohessa – toinen niistä lainelautailee videon lopulla de Aboitizin selässä.
Voit katsoa artikkelin yltä videon koirien surffihetkestä. Lisää videoita löydät YouTubesta täältä ja lisätietoa de Aboitizin perustaman SupDogOzin sivuilta.
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi