Kehon lämpötilalla ja masennuksella on yllättävä yhteys – Voisiko tästä tiedosta olla apua masennukseen?
Masennus voi aiheuttaa monenlaisia oireita, joista osan ei edes tajua johtuvan masennuksesta.
Jos on masentunut, varsinkin vakavasti, voi se aiheuttaa esimerkiksi negatiivisia tunteita, tylsistyneisyyttä, unettomuutta tai levottomuutta. Nyt tutkijat ovat löytäneet uuden kehon antaman merkin siitä, että on masentunut.
Tutkimuksessa selvisi, että kehon lämpötilalla on yhteys masennukseen
Kun tutkittiin kehon lämpötilan ja masennuksen välistä mahdollista yhteyttä, sellainen löytyi. Tutkimuksessa mukana olleet mittasivat kehon lämpönsä itse ja sitä seurattiin myös Oura-sormuksen avulla. Osallistujat ilmoittivat myös kokemistaan masennusoireista.
Tutkijat tarkastelivat tutkimuksessa erityyppisiä ruumiinlämpöjä sekä öisin että päivisin. Osallistujat luokiteltiin kertomiensa oireiden perusteella ei-masentuneisiin sekä lievästi, kohtalaisesti tai vakavasti masentuneisiin.
Tutkimustulokset viittaavat siihen, että normaalia korkeampi ruumiinlämpö valveillaolon aikana liittyy masennukseen. Lievää masennusta sairastavat ovat tulosten mukaan hieman kuumempia päivisin kuin ne, joilla ei ole masennusta.
Jos masennus on keskivaikeaa, on kehonlämpötila hieman korkeampi kuin lievän masennuksen kohdalla. Vakavaa masennusta kärsivien keho taas on selkeästi kuumempi kuin muilla.
Miksi keho on kuumempi, jos on masentunut?
Tutkijoilla ei ole vielä antaa selkeää syytä sille, miksi keho on päivisin normaalia kuumempi, jos on masentunut. Masentuneella voi olla esimerkiksi krooninen stressi, matala-asteinen tulehdus ja muutoksia aivokemiassa, jotka myös nostavat kehon lämpötilaa.
Voisiko kehon lämpötilan laskeminen vähentää masennusta? Tätä kysytään tämän Psychology todayn artikkelin lopussa, mutta vastausta ei ole vielä saatu.
Lähde: Psychology today
LUE MYÖS
- Tässäkö meikkaajan pelastava enkeli? Korjaa rikkoutuneet puuterit, poskipunat ja luomivärit
- Nämä 7 lausetta paljastavat, että toinen kokee sinut uhkana
- Huonosti tunnettu oire voi haitata työntekoa rajusti – näissä töissä ongelma korostuu
- Liikenneturva muutti suositusta lapsen matkustamisesta selkä menosuuntaan – tarkista uusi linjaus
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Nyt 80- ja 90-luvuilla kasvaneet ymmärtävät vanhempiaan – nämä 7 asiaa alkavat todella ärsyttää
- Miten noin 1 500 euron kuukausituloista voi saada lähes kymppitonnin säästöön? Ota oppia näistä keinoista
- Oletko joskus ottanut kaapista puhtaan paidan ja ihmetellyt, miksi se haisee tunkkaiselta?
- Älä aloita siivousta imuroimalla, vaikka se tuntuisi luontevalta
- Olitpa kuinka fiksu tahansa, nämä tavat saavat sinut näyttämään idiootilta
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- Vielä tänäkin päivänä mummo kaataa vehnäjauhoja tiskialtaaseen – vanha niksi toimii yhä
- Miksi aikuinen lapsi katkaisee välit vanhempiinsa? Taustalla toistuvat nämä 11 asiaa
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- 11 merkkiä siitä, ettei miehesi ole enää yhtä kiinnostunut sinusta kuin ennen
- 5 asiaa, jotka yhdistävät pareja, jotka pysyvät yhdessä vaikeinakin aikoina
- Jos mies toistelee näitä lauseita, hänellä saattaa olla jotain salattavaa
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Terapeutit varoittavat 8 lauseesta, jotka myrkyttävät suhdetta huomaamatta
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen