Karvoja nänneissä – Onko se normaalia ja mistä se johtuu?
Onko sinulla nyt tai joskus ollut karvoja nänneissä? Jos mietit, onko se normaalia, saat siihen nyt vastauksen.
Cosmopolitan -lehti kertoo kaiken tarvitsemasi, jota olet koskaan miettinyt nännikarvoista. Kehossamme on monessa paikassa karvoitusta, joka on ihan normaalia. Nännikarvoista ei kuitenkaan puhuta niin paljon kuin muista karvoista. Niitä esiintyy kuitenkin lähes jokaisella jossakin elämän vaiheessa esimerkiksi murrosiän alkaessa, raskauden aikana tai vaihdevuosien alkaessa.
Ovatko nännikarvat yleisiä?
Jos mietit, että nännikarvat olisivat todella harvinaisia, olet väärässä. Niitä löytyy monelta naiselta, mutta sitä ei ole tutkittu, että kuinka suurella osalla naisista niitä on. Siksi ei kannata mennä paniikkiin, jos karvoja alkaa yhtäkkiä ilmestymää nänniesi alueelle. Todennäköisesti sellaisia löytyy myös monilta naispuolisilta tutuiltasi.
Miksi naiset saavat karvoitusta myös nänneihin?
Kuten moni muukin karvoitus, myös nänneissä esiintyvä karvoitus liittyy hormonitoimintaan. Niitä esiintyy varsinkin hormonaalisten muutosten, kuten raskauden ja vaihdevuosien, aikaan. Raskauden aikana voi huomata monien muidenkin karvoitusten lisääntymisen, kuten vaikka hiusten.
Nännikarvoitusta pidetään maskuliinisena ominaisuutena, koska lähes jokaisella miehellä on yleensä niitä. Testosteroni ei kuitenkaan ole niiden kasvamisen syynä. Se sen sijaan voi olla sen taustalla, että karvoja ei kasva, kuten vaikka pään kaljuuntumisen taustalla.
Ehkäisypillerien käyttö ei lisää karvankasvua, mutta niiden käyttö voi vähentää karvojen kasvua esimerkiksi juuri nänneissä.
Vaihdevuosien aikana naissukupuolihormonien tuotanto vähenee. Se voi johtaa siihen, että miessukupuolihormonien vaikutus lisääntyy, joka näkyy karvojen kasvussa.
Onko nännikarvojen poistaminen hyvä idea?
Voit toki poistaa nännikarvoja, aivan kuten kehossasi olevia muita karvoja. Mutta säästät vaivaa, jos et poista niitä. Niitä ei pitäisi hävetä. Sen ei pitäisi olla niin iso juttu, että niitä kannattaisi alkaa säännöllisesti poistamaan.
Pitäisikö nännikarvojen takia käydä lääkärissä?
Tähän on yleensä vastauksena, että ei pidä. Mutta jos sinusta tuntuu, että karvoituksesi nänneissä vain lisääntyy, voi se olla merkki hormonien epätasapainosta. Se voi silloin liittyä testosteronin lisääntymiseen.
Syynä voi olla myös Munasarjojen monirakkulatauti (PCOS), joka voi aiheuttaa lapsettomuutta. Silloin on syytä mennä puhumaan lääkärin kanssa, jos epäilet tätä.
Yleensä karvoitus nänneissä on normaalia, joka on jokaisen naisen hyvä tietää.
Lähde: Cosmopolitan
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Nykykodeissa moni ratkaisee tilaongelman näin – asiantuntija varoittaa sen vaaroista
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- 4 merkkiä, jotka paljastavat heti, ettei joku pidä sinusta
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Somessa leviää makuuhuonetrendi, jossa piilee ikävä ongelma
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Mitä vaatteidesi väri kertoo sinusta? Näitä asioita eri värit symboloivat
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan