Kärsitkö sinkin puutteesta? Nämä viisi merkkiä kertovat siitä
Sinkki on tutkimuksen mukaan yksi tärkeimmistä hivenaineista ihmisten ravitsemuksessa ja elintavoissa.
Ravitsemusterapeutti ja filosofian maisteri Amanda Bontempon mukaan sinkki unohdetaan usein, koska sitä on vain pieninä määrinä kehossa.
”Sitä tarvitsee vain 8 milligrammaa päivässä siitä huolimatta, että se vaikuttaa paljon siihen, miten keho toimii”, hän kommentoi Women’s Healthille.
Koska sinkkiä tarvitaan vähän, voi jo pienikin puutostila vaikuttaa sinuun. Alta voit lukea viisi merkkiä, jotka paljastavat sinun kärsivän sinkin puutteesta.
1. Vatsasi on jatkuvasti sekaisin
Keho ei pysty sulattamaan kunnolla ruokaa ja imemään ravintoaineita ilman sinkkiä. Bontempon mukaan onkin helppo kuvitella, että pahoinvointi, oksentaminen tai ripuli voisivat johtua esimerkiksi gluteeni-intoleranssista, mutta syy voi olla myös siinä, ettet saa tarpeeksi sinkkiä.
2. Olet jatkuvasti kipeänä
Älä jätä huomiotta flunssaa, joka ei vain mene ohi. Bontempon mukaan jos et saa tarpeeksi sinkkiä, voi immuunivasteesi heikentyä merkkinä siitä, ettei järjestelemäsi toimi kunnolla. Seuraa oireitasi ja käy lääkärin luona, jos olet jatkuvasti flunssainen.
3. Silmäsi tottuvat hitaasti pimeään
Esimerkiksi pimeään elokuvateatterin saliin mennessä silmillä voi kestää hetki tottua pimeyteen. Liian vähäinen sinkin saanti voi vaikuttaa myös siihen, miten silmät tottuvat pimeään. Women’s Healthin mukaan syynä on se, että sinkki on tarpeen A-vitamiinin tuotannossa, joka on avainasemassa silmien terveyttä ajatellen.
4. Et palaudu kunnolla
Jos lihaksesi ovat kipeänä päiviä treenin jälkeen tai sinulla on mustelmia, jotka eivät tunnu katoavan, kiinnitä asiaan huomiota. Bontempon mukaan sinkin puutostilassa haavat parantuvat hitaammin. Hän kuitenkin korostaa, että jokainen paranee yksilöllisellä tavalla, mutta jos huomaat muutoksen siinä, miten kehosi toipuu, voi syypäänä olla sinkin puute.
5. Vaattet eivät mahdu ylle
Sinkki on tärkeä osa pitämässä aineenvaihduntaasi käynnissä sujuvasti. Bontempon mukaan sinkki auttaa metaboloimaan proteiinia, hiilihydraatteja ja rasvaa.
”Jos sinulla ei ole sitä tarpeeksi, voit huomata olevasi vähemmän energinen, verkkainen ja sinulla voi olla vaikeuksia laihduttaa”, hän sanoi.
Lähde: Women’s Health
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Jos mies tuijottaa naisessa tätä kehonosaa, mies elää pitempään – tutkimus todistaa
- Nainen, älä koskaan kanna näitä kolmea asiaa mukanasi
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- 10 syytä juoda sitruunavettä – uskomattomat hyödyt!
- Oletko sinä ärsyttävä turisti? Olet, jos täytät nämä 8 kohtaa
- 6 neuvoa trikoiden käyttöön yli 65-vuotiaille naisille – näin vältät tyylimokat
- Todennäköisesti syöt suklaata liian vähän – tämän artikkelin jälkeen syöt enemmän!
- Parhaat ruoat laihduttajalle – Nämä 6 ruokaa sisältävät alle 100 kaloria
- 7 syytä, miksi meidän pitäisi syödä banaani joka päivä
- Älä missään nimessä tilaa näitä 10 ruokaa ensimmäisillä treffeillä – tai pilaat treffinne
- Nämä ovat 5 yleisintä katumuksen aihetta, kun ihmiset siirtyvät eläkkeelle – varo itse tekemästä näitä asioita
- Nämä 4 kehonosaa kielivät älykkyydestä – Onko sinulla fiksun maha tai pää?
- Tämä hyvältä vaikuttava piirre ennustaa, että avioliittonne päättyy eroon
- Näin usein lakanat pitäisi oikeasti vaihtaa – lähes kaikki tekevät sen liian harvoin
- Näitä 10 naisten tekemää asiaa miehet rakastavat salaa
- 7 parasta asiaa sinkkuna olemisessa – näiden vuoksi kannattaa olla ilman miestä!
- Näitä asioita eronneet ihmiset toivovat tehneensä toisin – 6 asiaa nousi esiin
- Nämä 5 rajaa on tärkeää asettaa appivanhemmille – pysy tiukkana erityisesti anoppia vastaan!
- Nämä 10 outoa asiaa miehet tekevät, kun rakastuvat
- 7 terveellisintä iltanaposteltavaa, jos mielesi tekee jotain hyvää