Tee joulusiivous vaatekaappiin: 9 asiaa, jotka on syytä heittää heti pois
Luultavasti jokaisen naisen vaatekaapissa on ainakin muutamia mainittuja asioita, jotka joutaisivat jo pois.
Joulun myötä vaatekaappiin voi saada helposti uutta ”täytettä” joko lahjojen tai alennusmyynnistä tehtyjen löytöjen muodossa. Tämän takia vaatekaapille kannattaa tehdä pieni joulusiivous ennen aattoa – mahtuupa paremmin uutta vaatetta tilalle!Alla onkin 9 asiaa, jotka jokaisen naisen pitäisi hävittää vaatekaapistaan heti.
1. Kaikki paidat, joissa on hikitahroja. Tai mitä tahansa tahroja. Jos niitä ei voi pelastaa pesemällä tai millään muulla tavalla, heitä ne pois. 2. Rikkinäiset sukkahousut. Säästät aikaa aamuisin, jos kaikki sukkahoususi ovat ehyet ja käyttökelpoiset. 3. Rähjäiset alusvaatteet. Jos sinua nolottaisi, että joku näkisi kyseiset alusvaatteet, puhuu se niiden hävittämisen puolesta. 4. Parhaat päivänsä nähneet kengät. Jos niissä on naarmuja tai repeämiä tai esimerkiksi väri on muuttunut siitä, kun ostit ne, voi olla syytä laittaa kengät menemään. 5. Kaikki olkaimettomat rintaliivit, jotka eivät pysy ylhäällä. Niistä ei ole sinulle enää oikeastaan mitään iloa. 6. Pahasti nukkaantuneet neuleet. Jos neuletta ei saa mitenkään siistimpään kuntoon ja se on täynnä nukkaa, voi sen heittää pois. 7. Kaikki korut, jotka saavat ihosi vihertämään. 8. Kaason tai morsiusneidon mekko, joka on kaapin perukoilla, koska et enää koskaan käytä sitä. Myy se ja tienaa hieman. 9. Ne farkut, jotka eivät enää mahdu. Niistä ei ole kuin päänvaivaa.Oletko samaa mieltä listauksen kanssa? Mitä listalle pitäisi lisätä tai ottaa pois? Kerro se kommenteissa!
Lähde: Huffington PostLUE MYÖS:
- Palelevat kädet ja jalat voivat kieliä heikosta ääreisverenkierrosta – syynä voi olla hoitoa vaativa sairaus
- Tällainen kumppani on haluttua tavaraa – katso, täsmääkö kuvaus sinuun
- Suomalaisten avioliitot päättyvät usein juuri tässä iässä – taustalla on tuttu ilmiö
- Miksi niin moni pelkää sanoa tätä kumppanilleen, vaikka seuraukset voivat olla hyvät?
- Sukkien jättämät rannut kertovat jalkojen turvotuksesta – vaivaan on yksinkertainen apu
- Paleltaako sinua jatkuvasti? Näihin asioihin lääkäri kiinnittäisi huomiota
- 6 asiaa, jotka pitäisi löytyä jokaisen naisen käsilaukusta
- Väärä niistämistapa voi altistaa ikäville vaivoille – tarkista, niistätkö oikein
- Eikö kuiva yskä meinaa hellittää? Kokeile keuhkolääkärin kahta yksinkertaista vinkkiä
- 5 asiaa, jotka saavat vaimon mitan lopulta täyttymään
- Pussaatko lastasi huulille? Lastenpsykologi lopettaisi tavan heti
- 11 asiaa, jotka lapset hoitivat ennen aivan itse – nykyään moni vanhempi tekee ne heidän puolestaan
- Viihdytkö kotona omissa oloissasi? 11 asiaa tekevät siitä yllättävän hyvän valinnan
- Yksi pieni temppu suudellessa saa miehen janoamaan lisää
- Tällainen kosketus tuntuu erityisen hyvältä – ja saa janoamaan lisää
- Syy, miksi puhdistusainetta ei kannata suihkauttaa suoraan pinnalle
- Joka viides suomalainen arkailee ehdottaa tätä makuuhuoneessa – vaikka haaveilee siitä
- Olet takuulla yli 40, jos nämä asiat löytyvät kotoasi
- 7 keinoa, joilla manipuloiva narsisti yrittää kääntää keskustelun edukseen
- 8 merkkiä siitä, että suhteellanne on hyvät edellytykset kestää läpi elämän