Jätä hyvästit itsesi kiusaamiselle ja kritisoimiselle kroppasi takia – lue 8 vinkkiä
Vaimenna sisäinen kritisoijasi ja mollaajasi.
Jokainen kritisoi itseään luultavasti päivittäin omista puutteistaan tai huonoista puolistaan; vatsa menee makkaroille ja löysää löytyy, jalat ovat kuin puun rungot tai kontrollia syömisen suhteen ei löydy.
Tämän negatiivisen ajattelun ja kritisoinnin mukana voi tulla masennusta, ahdistusta tai suuttumusta. Voit todennäköisesti kuitenkin paljon paremmin, jos et ole niin ankara itseäsi ja kroppaasi kohtaan.
Näistä 8 tavasta voikin olla sinulle apua siinä, ettet enää kiusaa itseäsi kroppasi takia.
1. Älä päästä sisäistä mollaajaasi ääneen ja laita peili syrjään
Peili tulee tarpeeseen, kun ennen kotoa poistumista tarkistaa, miltä näyttää. Tässä on kuitenkin kyse peilin edessä olemisesta alasti, jolloin moni voi kritisoida ulkomuotoaan eniten – ”Voi näitä reisiä. Miten vatsani voikin olla niin iso. Ihan kuin olisin raskaana.”. Vaimenna tämä kriittinen ääni niin, ettet anna sille mahdollisuutta päästä ääneen ja peilaile itseäsi vaatteet päällä.
2. Heitä vaaka menemään
On klisee sanoa, että paino on vain numeroita, mutta se on totta. On muitakin tapoja tietää, oletko painossa, joka on sinulle sopiva ja miellyttävä. Vaatteesi, kuntosi ja aidot ystäväsikin pystyvät siihen. Paino vaihtelee päivän aikana ja se voi tehdä sinut vain hulluksi, joten älä anna sille mahdollisuutta sekoittaa päätäsi.
3. Älä puristele ”löysiä” kohtia
Siinä menee vain päivä pilalle, jos rupeat nipistelemään vatsaasi, reisiäsi tai käsiäsi. Kaikissa on hieman löysää.
4. Älä puhu painostasi
Kaikki tekevät sitä. ”Aaargh, painoni on noussut!” ”Miksi syön kuin hevonen?” Se voi olla tapa puhua tyttöjen kesken ja vahvistaa keskinäistä sidettä, mutta samalla vahvistat vain omaa itseinhoasi.
5. Älä piiloudu jättimäisiin vaatteisiin
Muistutat vain itseäsi siitä, kuinka paljon et voi sietää kehoasi ja ylisuuret vaatteet vain saavat sinut näyttämään isommalta. Sinun ei täydy kuitenkaan pukeutua makkarankuoriin, vain mukaviin, istuviin vaatteisiin.
6. Katso itseäsi peilistä, kun treenaat
Saatat olla vihanen itsellesi matkalla kuntoilemaan, mutta kuntoillessa ja hikoillessa näet vahvan kehon – kehon, josta olla ylpeä, koska se on terve ja niin olet sinäkin.
7. Älä sabotoi itseäsi
Monella on tapana lohduttaa itseään syömällä ja napostella esimerkiksi iltaisin televisiota katsoessa. Koeta rajoittaa näitä tapojasi sinulle sopivin tavoin, jotta seuraavana päivänä Nti Kritisoija ei puhu pääsi sisällä sinua arvostelemassa. Selvitä, mitkä laukaisevat herkuttelusi/napostelusi, mihin aikaan päivästä sitä tapahtuu ja miten voit sitä estää.
8. Älä anna virheiden häiritä
Kaikki tekevät virheitä, joten anna itsellesi hieman armoa. Oli huono päivä ja satuit syömään kokonaisen jäätelöpaketin? Ei ehkä ylpein hetkesi, mutta sitä sattuu. Se on hyvä keino miettiä, miksi teit niin, jatkaa eteenpäin ja koettaa ottaa virheistä opiksi.
Lähde: HuffPost
LUE MYÖS:
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi
- Moni ei tajua, että juuri nämä 10 ajatusta ruokkivat epävarmuutta entisestään
- 8 karua totuutta parisuhteista – asioita, jotka ymmärtää vasta kokemuksen kautta
- Jos isä tekee edes puolet näistä asioista, hän on todellinen helmi
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- Jos nämä 10 asiaa pitävät paikkansa, olet löytänyt sielunkumppanisi
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Haluatko tietää, mitä ihmiset oikeasti ajattelevat? Kiinnitä huomiota näihin 5 asiaan
- Miehen epävarmuus itseään kohtaan voi rasittaa suhdetta – näin tunnistat merkit ajoissa
- Jokainen tekee joskus näitä noloja mokia hygienian suhteen – useimmiten muut huomaavat sen ennen sinua
- Nämä pienet asiat paljastavat, että miehesi pitää sinua seksikkäänä – vaikkei hän ehkä sanokaan sitä ääneen
- Miksi nainen virkistyy seksin jälkeen, mutta mies nukahtaa heti?
- Naiset paljastavat, mitkä 10 asiaa miehessä ovat suorastaan vastenmielisiä
- Terapeuttien mukaan pettäjä paljastaa itsensä useammin kuin uskot – ja usein vielä täysin vahingossa
- Miehen lempiseksiasento voi paljastaa, millainen hän on luonteeltaan
- 10 asiaa, jotka voivat tappaa seksihalut tyystin – yllättävän moni ei tajua tätä
- Liian moni luottaa tähän pesuohjelmaan – siitä voi olla jopa enemmän haittaa kuin hyötyä
- G-pisteestä puhutaan paljon, mutta moni käsitys on pielessä – näiden suhteen miehillä riittää opittavaa
- Miehet, näitä asioita tuskin koskaan tulette kuulemaan naisystävältänne
- Seksiä kannattaa harrastaa ensisijaisesti tähän aikaan päivästä – 7 hyvää syytä miksi