Isän ja parivuotiaan tyttären huulisynkkataisto Maroon5:n tahtiin ihastuttaa – katso herttainen video
Huulisynkkataistoa käytiin Maroon5:n kappaleen tahtiin.
Wessonsin perheessä käytiin suloinen huulisynkkataisto eräänä iltana kylvyn jälkeen. Perheen Trina-äiti on jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jolla kesällä 2 vuotta täyttänyt Myla-tyttö huulisynkkaa isänsä kanssa Maroon5:n Girls Like You -kappaletta.
Isä pitelee hymyilevää tytärtään sylissä ja samalla jammailee kappaleen tahtiin tytärtään keinutellen, kun he huulisynkkaavat.
”Myla on melkoinen huulisynkkaaja”, äiti on kirjoittanut videon yhteyteen.
Video jaettiin ensin äidin Facebook-sivulla ja Instagramissa, mistä se levisi ympäri sosiaalista mediaa sekä muille sivustoille – jopa Maroon5 on jakanut videon Facebook-sivullaan. Videota on katsottu miljoonia kertoja ja se on julkaistu myöhemmin myös perheen tuoreella YouTube-kanavalla, missä videon alle on tullut ihastuneita kommentteja.
”Tämä on yksi suloisimpia, sydäntä lämmittävimpiä asioita, jonka olen nähnyt”, eräs videon katsonut kommentoi.
”En voi lopettaa hymyilemistä! Kahden lapsen äitinä… nämä ovat arvokkaita hetkiä”, toinen kommentoi.
”Mikään ei ole parempaa kuin mainio isä ja suloinen pikkuinen! Sain yliannostuksen söpöyttä!”, videota ihastellaan.
Voit katsoa suloisen hetken artikkelin yllä olevalta videolta tai alle upotetulta videolta ja jos julkaisu ei näy, löydät videon myös Facebookista, Instagramista tai YouTubesta.
A little post bath lip sync battle last night❤️
Myla is one heck of a lip syncer #girlslikeyou #lipsyncbattle
Adam Levine Maroon 5 Ellen DeGeneresInstagram: @mydarlingmyla
Twitter:@TrinaWesson
Subscribe to our new YouTube Channel!
http://www.youtube.com/c/WhatUpWithTheWesson’sCopyright (c) Trina Wesson– All Rights Reserved.
Julkaissut Trina Wesson Perjantai 5. lokakuu 2018
- Lapsuudenkodeissa oli mitä kummallisimpia sääntöjä – näitä 8 tapaa ei lapsena edes ihmetelty
- Ihminen voi vaikuttaa täysin onnelliselta ja tuntea silti yksinäisyyttä – tunnista 7 merkkiä
- Tuntuuko elämäsi tylsältä? Kokeile ottaa nämä 6 asiaa osaksi arkeasi
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Tutkijat havaitsivat kehossa huolestuttavan yhdistelmän – kuoleman riski jopa 83 prosenttia suurempi
- Ennen tällainen käytös ei olisi tullut kuuloonkaan – 9 asiaa, joita isovanhemmat ihmettelevät nykykasvatuksessa
- Joistakin naisista tulee eron hetkellä aivan mahdottomia – 10 tapaa, joilla he tekevät exän elämästä helvettiä
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Oletko aina se, joka joustaa ja ymmärtää? Näillä 8 tavalla se voi kostautua
- Jotkut ihmiset muistuttavat parisuhteessa kissoja – kuulutko sinä heihin?
- Näitä tehtiin 80- ja 90-luvuilla ihan pokkana – nykyään saisi paheksuvia katseita
- Tällaisesta naisesta mies haluaa pitää kiinni – 11 piirrettä, jotka tekevät vaikutuksen
- Kukaan ei jaksa loputtomiin tällaista käytöstä – 8 asiaa, jotka lopulta tuhoavat parisuhteen
- Ilmestyykö leukaasi aina uudelleen yksi pitkä ja tumma karva? Tästä se johtuu
- Kestävän parisuhteen tunnistaa 8 merkistä – kuinka moni kohta toteutuu teillä?
- Sokeritoukan aavemainen sukulainen yleistyy Suomessa – näin pidät sen poissa kodistasi
- Kodinkonehuoltaja kertoo, miten suomalaiset rikkovat induktiolietensä huomaamattaan
- Nämä 6 miehen tokaisemaa lausetta saavat monen naisen hermot kiristymään
- Näillä 12 lauseella kumppani voi saada sinut uskomaan, että kaikki on sinun syytäsi
- Moni inhoaa kellonsiirtoa, mutta talviajassa on 5 yllättävää hyvää puolta