Isän ja parivuotiaan tyttären huulisynkkataisto Maroon5:n tahtiin ihastuttaa – katso herttainen video
Huulisynkkataistoa käytiin Maroon5:n kappaleen tahtiin.
Wessonsin perheessä käytiin suloinen huulisynkkataisto eräänä iltana kylvyn jälkeen. Perheen Trina-äiti on jakanut sosiaalisessa mediassa videon, jolla kesällä 2 vuotta täyttänyt Myla-tyttö huulisynkkaa isänsä kanssa Maroon5:n Girls Like You -kappaletta. Isä pitelee hymyilevää tytärtään sylissä ja samalla jammailee kappaleen tahtiin tytärtään keinutellen, kun he huulisynkkaavat. ”Myla on melkoinen huulisynkkaaja”, äiti on kirjoittanut videon yhteyteen. Video jaettiin ensin äidin Facebook-sivulla ja Instagramissa, mistä se levisi ympäri sosiaalista mediaa sekä muille sivustoille – jopa Maroon5 on jakanut videon Facebook-sivullaan. Videota on katsottu miljoonia kertoja ja se on julkaistu myöhemmin myös perheen tuoreella YouTube-kanavalla, missä videon alle on tullut ihastuneita kommentteja. ”Tämä on yksi suloisimpia, sydäntä lämmittävimpiä asioita, jonka olen nähnyt”, eräs videon katsonut kommentoi. ”En voi lopettaa hymyilemistä! Kahden lapsen äitinä… nämä ovat arvokkaita hetkiä”, toinen kommentoi. ”Mikään ei ole parempaa kuin mainio isä ja suloinen pikkuinen! Sain yliannostuksen söpöyttä!”, videota ihastellaan. Voit katsoa suloisen hetken artikkelin yllä olevalta videolta tai alle upotetulta videolta ja jos julkaisu ei näy, löydät videon myös Facebookista, Instagramista tai YouTubesta.A little post bath lip sync battle last night❤️ Myla is one heck of a lip syncer #girlslikeyou #lipsyncbattle Adam Levine Maroon 5 Ellen DeGeneres Instagram: @mydarlingmyla Twitter:@TrinaWesson Subscribe to our new YouTube Channel! http://www.youtube.com/c/WhatUpWithTheWesson’s Copyright (c) Trina Wesson– All Rights Reserved. Julkaissut Trina Wesson Perjantai 5. lokakuu 2018
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tämä asia jokaisen pitää tietää kumppanistaan – helpottaa yhteiseloa ja vähentää riitoja
- Joulu ilman kiukuttelua ja mielipahaa – 5 käytännön vinkkiä vanhemmille
- Asuuko teillä mieslapsi? Näistä merkeistä voit tarkistaa sen
- On asioita, joita anopin ja miniän on parempi olla sanomatta toisilleen
- Kaikki ahdistus ei ole sitä miltä tuntuu – oletko kuullut valeahdistuksesta?
- Joulukiireessä huomio herpaantuu helposti – muista vähintäänkin nämä asiat lemmikin kanssa
- Joulu voi tuoda esiin miehen narsistiset piirteet – tunnistatko nämä merkit?
- Haiseeko hiki joskus tavallista pahemmalta, vaikka käytätkin dödöä? Kiinnitä huomiota tähän
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Tutkimus paljastaa, minkä ikäisiä naisia miehet pitävät viehättävimpinä – tulos on monen mielestä jopa häiritsevä
- 18 tilannetta, joita nainen sietää suhteessa aivan liian usein – miehiltä ei kannata odottaa samaa
- 15 lausetta, jotka lopettavat epäasiallisen käytöksen sekunnissa
- Miksi toisilla nännit nöpöttävät selkeämmin? Gynekologi vastaa tähän ja 10 muuhun kysymykseen
- Jos tunnistat nämä 18 merkkiä, sormus ei ehkä koskaan päädy vasempaan nimettömääsi
- Miesten ja naisten käsitys viehättävyydestä eroaa radikaalisti – tutkimus näyttää miten
- Jos haluat parisuhteeseesi lisää läheisyyttä, kysy kumppaniltasi säännöllisesti nämä 5 kysymystä
- Miksi jotkut perheet eivät juuri koskaan ole flunssassa? Nämä 7 asiaa selittävät paljon
- Moni mies luulee hoitavansa osansa, mutta yksi asia jää lähes aina huomaamatta
- Tiettyjen ruokien syöminen illalla tekee unista levottomampia – kierrä nämä kaukaa